sunnuntaina, joulukuuta 24, 2006

Merii Kurisumasu!


Joulu on joka paikassa. Oskari Murto 4-vee, tossa on japanilainen joulupukki. Kaupat pursuavat juhlan kunniaksi mitä merkillisempiä lahjoja. Mutta, Japanissa joulua vietetään hieman eri tavalla. Se on täällä pariskuntien juhla. Pariutumisvietti on täällä koko joulukuun ajan melkoinen, yksin kun ei kukaan haluaisi jouluna olla. Täällä meidänkin asuntolassa on syntynyt kummallisehkoja pareja näin joulun alla. Kummallista on. Niih. Onhan se nihkeetä kyllä ihmislapsen olla yksin, menee vähän mesettämiseksi sellaisina hetkinä jos vaan löytyy kohtalotoveri. Mutta minullahan kävi oikein hyvä mäsis tämän suhteen, sain tänne jouluksi melkoisen lahjan kun vaimo piipahti kylään. Todellinen herrasmies on toki myöhässä lentokentällä vastassa jne, siitä myöhemmässä.

Tässä viime viikkojen aikana on taas opiskelut lähtenyt käyntiin. Japania harjoitellaan tällä haavaa jo kakkostasolla, yritetään tuskaisesti kommunikoida kielellä enemmän ja enemmän. Välillä tulee melkoisia riemunaiheita kun huomaa tajuavansa asioita. Toisinaan on taas melkoisen synkkiä hetkiä kun ei tajua, ei sitten yhtäääään mitään. Toinen kurssi on sitten joka viikko eri keissien läpikäymistä corporate business-levelillä. Tuli aika kotoinen olo kun aiheesta on kuitenkin opintoja pääaineena suoritettu viimeisen kolmen vuoden aikana eri paljon. Viimeisenä kunnon pommi, Asian international relations, vähän turhan paljon poliittiselta näkökulmalta asioihin paneutumista mutta täytyy yrittää jaksaa keskittyä tuo kurssi läpi..

Jalkapalloakin on pelattu. Ja turpaan otettu. Henkisesti ehkä kasvettu. Tulin takaisin kaakkois-aasian matkoilta niin heti oli sunnuntaina ensimmäinen koitos edessä yliopiston joukkueen riveissä. Matkasimme joukkueemme kapteenin Kaiton kyydillä jonnekin syvälle Tokion uumeniin toisen yliopiston kentälle pelaamaan ja hyvinhän se pojat meni. 5-1 pataan. Laihana lohtuna joutui rankaisemaan pommin 25 metristä maaliin mutta siinä se sitten olikin. Seuraavana viikonloppuna matkasimme melkein Saitamaan saakka ottamaan mittaa toisesta joukkueesta. Tämä toinen joukkue olikin sitten "hieman" eri tasoa. 11-0 kuokkaan. Mietin juuri että en ole ikinä tainnut hävitä jalkapallossa noin paljoa. Tulipahan sekin täällä sitten koettua.. Pelin jälkeen mentiin kimpassa syömään ja miettimään että pitäisiköhän meidän ruveta pelaamaan joukkueena tästä eteenpäin? Hyviä yksilöitä ja tekniikkaa löytyy joukkueestamme vaikka kuinka, yhdessä pelaaminen on vain hakusessa.. Tuolla ensimmäisessä koitoksessa (5-1 peli) olimme toisen ulkomaalaisen, saksalaisen Jonathanin kanssa melkoinen ilmestys joidenkin mielestä. Toisten yliopistojoukkueiden managerit halusivat ikuistaa itsensä kanssamme kuviin. Aika hassua.. Pelin jälkeen muuten käydään aina kumartamassa vastapuolen joukkueen vaihtopenkille/valmennukselle, tämän jälkeen toimitsijoille/tuomareille jonka jälkeen vielä omalle vaihtopenkille/managereille jne. Tässä muuten kuva joka tuli otettua omissa harjoituksissamme syksyn aikana. Minä ja osa managereista :)



Kävin viime viikonloppuna lauantaina paikallisella ala-asteella kertoilemassa vähän millä tavalla joulua suomessa vietetään. Mukana oli myös Matt (britti) ja yläkerrasta Alexis (jenkki). Siinä sitten pikku japanilaislapsille kertoiltiin että mitä tapahtuu. Opettajat toimivat tulkkeina välissä kun tarinoita iskettiin. Kun rupesin väittämään, tietenkin, että joulupukki on Suomesta kotoisin loppui tulkkaaminen kuin seinään.. Japanilaislapset kun luulevat että vanha partasuti tulee pohjoisnavalta. Eipäs tule, kyllä minä tiedän. Korvatunturilta. Niii. Ainakin meillä on hyvä tuuri sillä pukki tulee meille suomessa illalla kylään ja viettää kanssamme aikaa, jenkeissä ja briteissä pukki sniikkaa yöllä salaa pudottelemaan lahjat pussukoihin. Mutta miksi pukki? Loppuuko kondis? Pelkääkö pukki omaa formulakuskiaksenttiaan? Eikö kielten opetus olekaan suomessa hyvissä raameissa?

jaahas, vaihdetaan aihdetta. Siinä sitten kuitenkin vietettiin tuntipari lisää koulussa erilaisten leikkien parissa. Yksi hauska muisto tuli, jos muistaa leikin nimeltä peili. Siinä yksi on selin muita kohti ja huutelee esim. "se kenellä on punaista paidassa saa ottaa yhden askeleen eteenpäin". Kun olin itse tulessa, rupesi kuumottamaan kun kaikki pienet japanilaiset olivat päässeet jo melkein hyökkäysetäisyydelle. Tähän ratkaisuna turvallinen; "kaikki jolla on musta tukka ottaa nyt askeleen taaksepäin".. :) Oli kokemuksena mielettömän hauskaa, tunnin jälkeen lapset tulivat kiittämään, kättelemään ja toivottivat hyvää joulua. Opettajat halusivat kuulla Suomesta ja Englannista vielä lisää ja kutsuivatkin meidät tammikuussa kouluun visiitille uudestaan. Kyllä me menemme toki!

Keikoista on kyselty, Rancid jää nyt väliin mutta varattiin tuossa kämppikseni Shimpein kanssa tiketit "punkspring"-nimiseen tapahtumaan. On hei meinaa melkosta artistia tarjolla, pääsen toivottavasti vihdoin viimein näkemään Jimmy Eat Worldin livenä. Samaan syssyyn tietty Dropkick Murphys, New Found Glory, Nofx, Summer Obsession... Huhtikuussa kyseinen festari, lippujen kohtalo selviää muutaman päivän päästä. Toivottavasti saadaan ne!

Nyt on Hanna siis täällä. Kun sain tietää millä koneella hän tulee, rupesin valmistautumaan kentälle menoon, ajoissa. Myöhästymismerkintä kuitenkin reissuvihkoon napsahti, mutta miksi? Täällä kun menee lentokentälle ja nousee Narita Expressistä (junasta) ulos, joutuu passintarkastukseen ennen kuin pääsee lentoaseman tiluksiin yläkertaan. Minä tämän muistin vasta kun olin aamulla täältä kämpiltä lähtenyt ja ei muuta kun takaisin ja passin hakuun. Pääsin kuitenkin perille terminaaliin ja sieltä se naikkonen suht helposti löytyikin. Pääsin heti briljeeraamaan kielitaidollani kun hoidin meille bussiliput Shinjukuun. Bussimatkalla Hannalle kuitenkin iski karu totuus Tokiosta. Korkeat pilvenpiirtäjät pistivät hieman päätä pyörälle ja tukkimiehen pitsalla tuli bussimatkan ohessa käytyä. Aikaeron piikkiin, aikaeron piikkiin. :)

Jaa että mitäs me ollaan täällä sitten tehty? Luonnollisesti nautiskeltu toistemme seurasta kun olemme olleet sen verran pitkään erossa. On sitä kierreltykin. Ensiksi Shinjukussa ihmetelty paikkoja, Harajukussa käyty Marimekon putiikissa, ihmetelty, Shibuyassa picture partyssa ikuistettu itsemme tarrakuviin ja osteltu kalliita laukkuja. ;) Eilen tässä kämpillä istuskeltiin Keitan ja Shimp Shimpin kanssa illalla murkinoiden ja Hannakin pääsi maistamaan nattoa, tätä paikallista herkkujen herkkua. Löytyy aiheesta videonpätkää. On se niin nautinto.



Nyt kello on kakskytvaille kaks ja pitäisi ruveta liikkumaan. Lähdemme tästä viettämään joulua Asakusaan, Tokion kuulemma traditionaaliseen japanilaistyyppiseen paikkaan. Sieltä pitäisi löytyä iso Buddha. Katsotaan pitääkö paikkaansa.

Tuossa juuri varasimme itsellemme asunnon Kiotosta. Juu, asunnon. Kaikista halvin vaihtoehto! Kahden viikon vuokrasopimus ja meillä on jokin tukikohta. Lentelemme näillä näkymin Osakaan 28.päivä josta sitten hyökkäämme Kiotoon samointein. Tarkoitus olisi kuitenkin vierailla Osakassa parin päivän verran myöhemmin, ja kenties käydä morjestamassa Narassa lomaa viettelevää joukkuetoveriani.

Muttamutta, nyt on meidän joulupuurot edessä. Hieman paahtoleipää ja kaakaojuomaa. Romantiikkaa...

Oskari, tässä on japanilainen poro:

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika pelottava tuo joulupukki.. xD Oot värjänny hiukset!(taas)
Ja hyvää joulua sinne myös Hoolle!
Kissat pärjää hyvin ja ainaki ne luottaa meihin ku meiltä saa ruokaa :)
Merii Kurisumasu tai miten se ny ikinä onkaa =)

T.mulutokopla

Anonyymi kirjoitti...

Däädkin toivottelee hyvää joulua täältä kirkon urkuparvelta! Söin juuri joululounaaksi eilistä Intianpataa, njam!
Toivottavasti se pukki kuitenkin illalla meillekin löytää...
D

Anonyymi kirjoitti...

Ovatkos ne poron papanat hyviä???
Osku 4vee

Anonyymi kirjoitti...

Eiiiih :D Parisuhdejoulu! Excellent! Suuuutjuuu sir! Mut toi safka... vitsi et repesin, HOO NAUTI RUOISTA!! (yööööööök!) Varaisinko pari bikmäkkii jääkaappiin kun tuut päkkiin.. ainaki ostan sulle valkosipulisipsejä ja kokista kaappiin, ja leipää ja metwurstii. Niin ja ananasmehuu. Ettei tarvii mennä ABC:n kautta!

Anonyymi kirjoitti...

Unohdin taas allekirjoituksen, mut ehkä arvasit et tääl on diuppeli. Nauttikaa toisistanne lööövers :) <3 <3 <3
pehmiksii.