Kingdom of Cambodia

Päivähän on suhteellinen käsite. Kyllä. Iski flunssa päälle ja siihen samaan syssyyn Prison Breakin ensimmäinen tuotantokausi. Ollaan poikain kanssa työstetty 16 ekaa jaksoa tässä kolmen päivän aikana menemään.. :) Mutta jatketaanpas sitten taas asiaan, menolippu naapuriin kiitos..

..aamulla aikaisin herättyämme kirmasimme seven elevenin kautta odottelemaan bussia joka veisi meidät Thaimaan ja Kambodzan rajalle. Bussia odotellessa tapasimme belgialaisen naisen Krisin joka oli ollut matkailemassa jo jonkin aikaa ja sattui olemaan matkalla samaan määränpäähän kanssamme. Siitähän sitten yhdessä jonkin aikaa jurotettiin ja viimein joku miekkonen kertoi että pitää vähän kävellä bussille koska eihän se tästä mene. Jep. Thaimaalaiset bussit on ihan luksusta. Ilmastointi toimii ja penkkejä voi väännellä niin hyvin että takana istuvan jalat pystyy katkomaan jos halajaa. About 4-5 tuntia bussissa ja pysähdyimme sitten hoitamaan viisumeita rajan tuntumaan. Siinä odotellessa eksyimme paikalliseen markkinapaikkaan jossa oli lihaa tarjolla. Ostin sianpään:



No en ostanut. Haju koko paikassa oli niin karmiva ettei pystynyt kovin kauaa viihtymään. Kambodza kutsui. Rajan ylitys oli aika hassua, näiden kahden maan välimaastossa kun on hillitön määrä upouusia kasinoita. Veroja maksetaan varmasti iiiihan jokaiselle. Pääsimme rajan ylitettyämme ns. transfer-bussiin joka vei meidät Poi Pein "bussiasemalle". Kyseessä on vanha räjähtänyt rakennus jonka ympärillä on hiekkaa. Se tarkoittanee parkkipaikkaa johon voi ajaa bussin kanssa. Pahin oli kuitenkin edessä, bussimatka Siem Reapiin. Asvalttia rupeaa arvostamaan sen jälkeen kun sen matkan on tehnyt. 7 tuntia pienessä bussissa, rakennettu n. 10 hengelle mutta meitä oli siinä 20 ihmistä rinkkoineen päivineen. Upeata, sanoisinko. Tie on pelkkää hiekkatietä joka ei oikeastaan missään vaiheessa ole tasaista. Kuoppaista menoa. Bussi hytkyy ja hyppii minkä kerkeää, välillä tulee asvalttinokareita ja kuski yrittää aina ajaa jokaiseen sellaiseen. Varmaan lämmittää renkaita..

Siem Reappiin perille yöllä. Menimme johonkin paikalliseen majataloon ja rupesimme kinaamaan huoneiden hinnoista. Vaikka maassa on erittäin halpa hintataso, kyse on periaatteesta. Kambodzalaiset ovat havainneet saman teorian minkä meille suomalaisille miljonäärijussi Ville Loponen jo aikoinaan esitti; "massi on massii". Huoneiden hinnaksi muodostui sitten lopulta n. 2 dollaria/yö per naama. Pystyisi jo skottikin taipumaan. Noriko otti Krisin kanssa yhteisen huoneen ja me päräytettiin Mattin kanssa huoneeseemme. Sinänsä taas kovin yllättävää, parisänky ja yhteinen peitto.. Lopulta saatiin huoneeseen kuitenkin myös toinen sänky. Jes. Huoneissa oli aika hupaisat kirjoitetut ohjesäännöt.. Mihin mä mun aseet ja kultaharkot sitten oikein vien?



Aamulla aikainen herätys jälleen kerran ja kohti matkan helmeä, Angkor Watia. Niitä temppeleitä katsastamaan. On se ihmislapsi melkoisen pieni kun tuon kaiken keskellä rupeaa taas miettimään että miten näitä on aikoinaan rakennettu. On sillä ranskalaisella kaverilla tullut varmasti melkoiset patongit housuun kun on yhtäkkiä löytänyt tuollaisen pikku kylän keskeltä ei mitään. Ylistyssanoja sun muuta voisi arkkitehtuurista ja kaikesta paikkaan liittyvästä jakaa vaikka kuinka paljon, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen että jos on mahis niin kannattaa mennä kokemaan kaikki sinne itse. Kikkailemaan sinne missä se Angelina Jolie on Tomb Raideria kuvatessaan mennyt. Hehe.. Siinähän se syy miksi tuonne halusin. Juuei.



Milläs me liikuttiin paikan päällä, tuktukilla tietty! Vuokrattiin aamulla koko päiväksi tuktuk ja oma kuljettaja kymmenellä dollarilla. Siinä sitten koko päivä paikasta toiseen mentiin kuskimme avustuksella. Ei hän suinkaan englantia puhunut, elekieli ja hullu viittominen toimii aina. Täällä japanissa siihen on alusta alkaen tottunut :) Illalla kiivettiin yhden temppelin päälle katselemaan auringonlaskua. Kaunista, ei voi muuta sanoa..

On aina niin hauska vitsi kun ravintolassa joskus ruoan saaminen kestää. Joku laukaisee aina että "nyt ne varmaan meni tappamaan sitä lehmää/härkää/sikaa tms." No nyt se on todistettu että näin jossain päin maailmaa tehdään. Käytiin temppelikiertelyn lomassa syömässä ulkoilmaravintolassa. Tilasin kanaa jossain muotissa ja siinähän sitten huomattiin että keittiön takana ravaa lauma kanoja. Nirri pois, karvat nevadaan ja elukka pataan. Pysähtyi vaan katsomaan että mitä h'''ttiä? Galleriasta löytyy yhtä kuvaa zoomatessa viimeinen otos tästä poloisesta joka ruoaksi joutui. Ei jotenkin vaan saanut sitä ruokaa alas. Kuvotti sen verran. Tällasta.

Suomi! Kambodzassa on ihmisillä nykyään myös matkapuhelimia. Ei mitä tahansa matkapuhelimia vaan Nokialaisia. Missään en nähnyt muita puhelimia käytettävän kuin Nokian luureja. Hupaisaa. Tuli nähtyä myös melko sydämen pysäyttävää toimintaa liikenteessä. Mopoilla/skootteriviritelmillä suurin osa ihmisistä kulkee, ei kukaan tietenkään ole kuullut kypärästä yhtään mitään. Tuktukissa istuessamme oli hauska heitellä paikallisten kanssa yläfemmoja kun he ajelivat meidän ohi. Välillä oli hieman enemmän väkeä pyörän päällä, oikeastaan poikkeus oli jos joku ajoi yksin. Isä ajoi pyörää, äiti istui takana pikkulapsi sylissään. Yleinen näky. Harmittaa kuitenkin etten kerennyt ottamaan kuvaa todistusaineistoksi, mutta tulipahan tämäkin nähtyä. Mopolla KUUS PÄÄLLÄ! Kolme aikuista ja kolme lasta olivat pystyneet ahtautumaan saman mopedin penkkiin ja siinähän he Siem Reapin päätietä päräyttelivät menemään. Jepjep..

Ilta taittui sitten mukavasti syödessä suht hienossa ravintolassa kun paikallisiin olosuhteisiin verrataan. Ensimmäisenä iltana kävimme muuten paikallisessa "ravintolassa" majatalon vieressä syömässä. Ruoan ohella tilaamani olut toimitettiin paikalliseen tapaan "bisse jäillä". Matkalla tuli maistettua jopa Bangkokissa juotua olutta pahempaa litkua. Hyvät ihmiset, jos näette jossain Black Panther-nimistä ohrapirtelöä, kiertäkää kaukaa. Ihmisyyden nimissä.

Herätys jälleen uuteen päivään. Kris lähti meitä aikaisemmin seuraavaan kohteeseen ja siinä sitten vaihdettiin s-postiosotteita ja hyvästeltiin. Mahtava tyyppi. Pälyilyä kylällä jonkin aikaa ja sitten olikin aika lähteä tsekittämään toden teolla. Kambodzasta maateitse Chumponiin josta laivalla Koh Taolle, myöhästymättä kertaakaan. Takaisin Thaimaan puolelle siis. Paluumatkalla bussi oli astetta isompi, mutta ei se nyt mitenkään herkkua taaskaan ollut. Päinvastoin. Ensimmäisellä kerralla matkatessamme meidät pysäytti kerran lauma lampaita ja toisen kerran lehmät. Paluumatkan aikana tietä oli kuitenkin ylittämässä varsin hupaisa ilmestys, valtava sorsalauma.



Merkillepantava asia matkan varrella oli myös bensa-asemien määrä. Nimittäin yrittäjiä tällä saralla löytyy valtava määrä. Teiden varteen mihin sattuu ihmiset perustavat omia petroolipisteitään. Parasta onkin sitten mennä tilaamaan yksi "Pepsi Gold" tai heittää vaikka että "pist yks kokis".. Kyseinen kuva on otettu ihan oikealla bensa-asemalla, mutta puteleita myydään joka kojussa esim. vaatteiden vieressä..



Päästessämme takaisin Kambodzan ja Thaimaan väliselle rajalle, rupesi virkamies jäädyttämään ihan toden teolla ja siinähän sitten jonoteltiin yllättävän kauan. Tunti meni helposti ja jono taittui kymmenisen ihmisen verran. Ruvettiin jo epäröimään että ehtiikö tässä sittenkään perille Bangkokkiin ajoissa vaihtamaan yöbussiin Chumponiin.. Lopulta kuitenkin selvittiin rajan toiselle puolelle ja kasinot jätettiin testaamatta kun aika ei riittänyt. En tiedä olisivatko edes päästäneet sisään kun sen verran rähjääntyneeltä näytin. Bussin odotusta toisessa päässä. Vihdoin viimein bussimme tuli ja matka kohti Bangkokkia alkoi. Toivottiin vaan että kuski ei rupea hyytymään matkan varrelle pysähtelemään liikaa. Onneksemme näin ei käynyt ja saavuimme lopulta Khao San streetille puoli yhdeksältä illalla. Nopeasti ensimmäiseen puljuun kysymään piljettiä Koh Taolle. Koska lähtee bussi? - Nyt! Siitä sitten katukeittiön kautta pat thait naamaan ja kiireen vilkkaa bussille. Ehdittiin! Yöbussi, josko sitä nyt saisi nukuttua? Matka sukelluskohteeseen alkoi nyt...