Say hello to Tokyo!

2.3.-4.3.2007

2007-06-07T19:18:00.000+09:00

2.3.2007

Ensimmäiset viralliset palamiset kämpän altaalla tosiasia. Onneksemme näissä maissa tiedetään turrejen valkoisen nahan parantava eliksiiri, Aloe vera! Purkillinen sitä lähikaupasta ja kyllä selkää helpottaa kummasti.. loppuilta menikin sitten kovasti nyhjötellessä, käytiin sentään paikallisessa Intialaisessa ravintolassa syömässä erittäin maittavat murkinat. Halvalla tietenkin.. Väijyttiin ruoan päälle vielä Saw3 ja ei hyvää päivää mikä leffa. Kauniita unia..

3.3.2007

Herätys taas kukonlaulun aikaan. Kämpän alapuolella sijaitseva moskeija herättää aina todella mukavalla tavalla ihmisen ns. keskellä yötä. Muslimimaa kun on niin tavoille on totuttava. Nuo muut äijät ovat kyseiseen meteliin jo tottuneet mutta itselleni tuottaa vaikeuksia..

Juuh, sitten sulkapallokentälle ottamaan kunnolla selkään ja altaan kautta takaisin huusholliin. Päätettiin Antin kanssa tehdä kulttuurimatka Penang hillille ja siinä samassa myös keklokin "vuorentyngälle" katselemaan kiintoisaa arkkitehtuuria.

Taksikuskina meillä oli reissussa entinen matkaopas ja kaverilla juttua riitti sitten ihan tarpeeksi. Tuli samalla kyydillä sitten koko Penangin historia pikakelauksella läpi niin että hujahti. Päivä hurahti nähtävyyksiä katsellessa, eniten kuitenkin ahdisti junakyyti. Pakattu täyteen ihmisiä ja kestää puolisen tuntia älyttömässä helteessä. Kiitti mutta jotenkin ei kiitti..

Illalla paikallisessa muonat ja legendaarinen Mellow Ice juomaksi. Joku ihme kaakao-kahvi-jää-maito-sekoitus, mutta älyttömän hyvää kuitenkin!

4.3.2007

No sitä sulkapalloa tietenkin heti aamuun kun pakarat ei vielä kramppaa ihan totaalisesti. Tämän jälkeen kylläkin hirvitti kun sitä palloa sai taas noukkia ympäri kenttää kun ei gepardin jalat ole tarpeeksi herkistetyssä kunnossa viilettämään takakentältä etukentälle ja päinvastoin. Uujea. Juhanan kanssa otettiin pelien jälkeen taksikyyti saarella sijaitsevaan sotamuseoon, joka on vasta avattu muutama vuosi (2002) takaperin. Paikalla on hauska historia, sillä kyseinen taistelutanner on löydetty vasta jonkin aikaa sitten eikä sen olemassaolosta ollut tietoa. Ei näytä tänä päivänäkään olevan, sillä lisäksemme laajalla alueella oli jenkkiläinen vanha pariskunta. Sinänsä kummallista että alueella saa käyskennellä aivan vapaasti ja lähinnä tehdä mitä lystää, keskellä mehtää kun sijaitsee. Tietysti itseäni kovasti kiinnosti tämä paikka myös siltä kantilta, että nykyisen olinpaikkani ihmiset olivat kovin suuressa roolissa toisessa maailmansodassa. Ja luonnollisesti tämä paikka myös oli heidän invaasionsa kohteena.

Seinillä näkyvät vielä kaikki kirjoitukset japaniksi jne. Mutta ei tuo paikka todellakaan ole ylpeilyn asia tälle maalle. Eipähän siitä sodastakaan täällä oikein kukaan puhu. Kansa vaikenee..

Koettiin me yksi ns. vellit housuun-ilmiö myös vierailumme aikana. Tai oikeastaan kaksikin. Ensimmäinen tapahtui hyökätessämme bunkkeriin sisälle josta jatkoimme pitkän käytävän päätyyn ja sieltä huoneesta toiseen eteenpäin. Pällisteltiin siellä jonkin aikaa kunnes yht'äkkiä valot säppiin. Oltiin siinä ihmeissämme keskellä hiljaisuutta että mitäs nyt tehdään?!? Onneksi kamera oli mukana, ei muuta kuin salama päälle ja siinä sitten pojat käsi kädessä salamavalon vanavedessä ulos.. Toinen asia joka havaittiin kikkaillessamme alueella oli se, että rupesi kuulumaan naksahtelua ja viereen lässähteli erivärisiä länttejä. Paintball! Nämä liikemiehet ovat kehittäneet vallan mainion idean, toisen maailmansodan taistelutantereelle siitä poijaat splättistä vääntämään. Nonii! Navella rajattu alue joka erotti "museon" ja taistelutantereen mahdollisti kiinnostuneille paikan harjoittaa taistelutaitojaan hyppimällä bunkkerista toiseen jne...

Takaisintulo taksilla, vuosisadan episodi.. Sama suhari joka meidät paikalle heitti, tuli hakemaan myös takaisin. Siinä sitten puolenvälin jälkeen matkaa istuskellessamme moottoritiellä putputput, bensa loppu. Noniin, mitäs sitten.. Odoteltiin siinä Juhanan kanssa että mies varmaan hoitaa meille toisen taksin paikalle tai joku tuo bensat, edes jotain. No juuei. Tämä mies kääntyy takapenkkiä kohti, röyhtäisee brutaalisti meitä päin ja pyytää että voisiko lainata puhelinta koska itseltään on kreditit loppu. No näinhän nämä asiat hoidetaan. Sitten kun ei ratkaisua löytynyt, päätimme lähteä jatkamaan matkaa kävellen siitä eteenpäin. Ei koko loppupäivää nyt viitsisi taksin takapenkillä viettää kuitenkaan. Poieslähtöä tehdessämme kuskirakkaamme rupesi urputtamaan että olemme hänelle velkaa koko kyydistä. Ei hyvää päivää, mies jättää meidät keskelle motaria ja rupeaa mussuttamaan että nyt sitä rahaa kouraan pojat. Säälistä kuitenkin löimme miehelle osan kouraan että ostaa niitä krediittejä siihen luuriin, ja sitä bensaa myös. Samapa tuo kait kummassa järjestyksessä.. Ai niinjuu. Tämä suharimme yritti perustella sitä että haluaa koko kyydistä rahat sillä, että tuli hakemaan meidät! No mutta jaahas, mikäs se sellainen taksi on joka ei tule hakemaan kun siltä soittaa kyytiä? Pitääkö sen luokse kävellä? Se on sitä palvelualttiutta Malesian mantereella se!

Vaatteiden pesua ja kamojen pakkaamista, aamulla Hanoi!

Tilulilulei!

2007-05-04T21:51:00.000+09:00

DIUDIUDIUUU!

Hengissä ollaan, uskokaa tai älkää... Paljon on taas ehtinyt tapahtumaan. Paljon kiristysviestejä olen päässyt myös vastaanottamaan. Kiitos kannatuksesta! Sanonta menee niin, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa joten olen päivitellyt kuvia nettiin sitten ihan kerrakseen. Kyllä tarinaakin on tässä blogissa vielä luvassa, enemmän kuin tuhat sanaa.. Mutta klikkailkaa alla olevia linkkejä, ne vievät matkalle ties minne! Sayonara!

Malesia

Vietnam

Filippiinit

AE live @ Cyclone, Tokyo

Fukuoka

Nagasaki

Back in Tokio!

2007-03-26T03:29:00.000+09:00

Jeppistä, nyt ollaan laskeuduttu takaisin nousevan auringon mantereelle. Matkan varrelta on kertynyt päiväkirjamerkintöjä joita ruvetaan nakuttelemaan koneelle sitä mukaa kun keretään.. Nyt on kuitenkin levättävä raskaan lomailun jälkeen ja otettava kunnon yöunet!

28.2.-1.3.2007

2007-03-03T23:27:00.000+09:00

28.2.2007

Kävimme aamusta pyörähtämässä poikain yliopiston kampus-alueella. On kyllä hillittömän kokoinen lääni. Vetää kevyesti vertoja omallemme Tokiossa. Alueelta löytyy mm. 6 isoa nurmikenttää ja stadioni pelkästään jalkapallon pelaamiseen. Meillä kun löytyy Jaappanista mutahiekkakenttä jossa saa pelata jos varaa vuoron viikkoa ennakkoon jne..

USM:n kampuksella on pikkuisia gekkoja tien vieressä!

Yliopistolla hääräämisen jälkeen Tescoon suorittamaan suurperheostokset ja taksilla takaisin kämpille. Ei pysty tuolla helteissä kilometritolkulla kävelemään ja raahaamaan mm. 30 litraa vettä.. Kuriositeettina mainittakoon että Malesia ei ole kovin kallis maa, taksilla mennään parilla eurolla suhteellisen helposti.
Muuten päivä menikin vain käkkäillessä, käytiin altaalla pyörähtämässä ja relattiin..

1.3.2007

09:00-10:00 välisenä aikana ruumiistani poistui n. 8 litraa nestettä hikoilemalla. Käytiin Antin kanssa vääntämässä sulkkista taloyhtiön kentällä. Mies kun pelaa kotimaassamme jotain Treen top-sarjoja niin kyllä oli tiedossa että heti aamusta juostaan ja paljon. Näin myös kävi, oikean puolen pakaralihas seuraavina päivinä sellaisessa kiputilassa sen pallojen perään kurottelun jälkeen että ei hyvää päivää. Sattuu joka paikkaan! Kuitenkin peleistä tuli sen verran hyvä fiilis että päätettiin varata pari vuoroa lisää viikonlopulle.

Lähdimme päivällä Georgetowniin, Penangin saaren ytimeen pyörimään. Ostoksia tuli tehtyä taas jonkin verran, tämän päivän jälkeen tältä reissulta on jo saaliina 4 uutta t-paitaa. Edelleenkään niitä ei ole koskaan liikaa..

Hulluja kuteita täällä muutenkin!

25.-27.2.2007

2007-03-03T19:55:00.000+09:00

25.2.2007

Aamulla herättyämme tiesimme yhden kiinnostavaakin kiinnostavamman asian joka illalla olisi. Muse live @ Kuala Lumpur. Keikka oli ennakkoon loppuunmyyty, joten lippuja emme saaneet varailtua. Päätimme kuitenkin että illalla menisimme kuikuilemaan keikkapaikan ulkopuolelle jos sieltä mustan pörssin liput irtoaisivat.

Menimme sitten päiväksi kiertelemään taas kaupunkia ja tuli tehtyä ostoksiakin. 4 gigan muistikortti tuli hommailtua, sai kuitenkin melkein 3 kertaa halvemmalla kuin Tokiosta. Se on nyt kamerassa kiinni joten kuvia voi aika huoletta räpsiä yhden jos toisenkin..

Illan koittaessa keikkapaikan ulkopuolella kyttäämään lippuja. Huomasimme heti nohevina kauppatieteilijöinä että nyt on kyseessä ostajan markkinat. Pitkitettiin ostoprosessia niin pitkään että yhtäkkiä kuin tyhjästä aukenikin lippupiste mistä sai hommattua varattuja mutta noutamatta jääneitä tikettejä. Lipun hinta ruhtinaalliset 11 euroa. Jokseenkin halpaa sanoisinko? Tältä se näytti:

Keikka oli kyllä toooodella jees, olin aika ihmeissäni kuinka nämä Malesialaiset tunnistivat myös vanhempaa matskua. Etenkin Plug In Baby oli todella kova sana! Kyllä tuo orkesteri on eri kova. Mahtava aloitus tälle reissulle! Höpistiin ennen keikkaa johonkin bändin World Tour DVD:lle tai vastaavalle. Katsotaan jos semmoinen tulee joskus ulos..

26.2.2007

Herätys, aamiainen ja valmiina lähtöön. Genting Highlands kutsui rytmiryhmäämme vierailulle. Täräytimme KL:n bussiasemalle ostamaan lippuja määränpäähämme ja täytyy todeta että järjestelyiltään kenties maailman sekavin (ja hikisin) bussiasema. Hirveät ruuhkat busseilla kun eivät mahdu asemalle, porukka jää katujen varressa kyydistä pois jne. Hyvähyvä..

Kuitenkin, matka Gentingille taittui melko rattoisasti maisemia katsellen. Bussin vääntö ei oikein ylämäissä riittänyt joten matkanteko oli vähän väliä melkoisen hidasta. Tarpeeksi näille ylämaille kiivettyämme bussi jätti meidät "gondoloitten" kyyditettäviksi. Siinä oli pienoista tunnelmaa kun lähdimme näillä hisseillä kapuamaan ylöspäin. Maisemaa, maisemaa..

Gentingillä on btw maailman suurin hotelli. Tämä on varmistamaton tieto mutta melkoisen salettia faktaa kuitenkin. Vaatimattomat 6118 huonetta. Pelkästään respan tiski kertoo että missä kokoluokassa liikutaan..

Paikassa sijaitsee aktiviteettia, viihdettä, lukematon määrä kasinoita ja kiinalaisia eläkeläisiä. Länkkäreitä lisäksemme vain kourallinen. Meillä ei loppupeleissä ollut asiaa oikein mihinkään kasinoiden pöytään, melkoisilla summilla kun siellä väännettiin menemään.. Mentiinkin sitten keilaamaan.. Pörräämistä ympäriinsä ja sankarit nukkumaan.

27.2.2007

Aamulla ylös ja hopihopi kikkailemaan bussien kanssa. Sinänsä meni huonosti että jouduttiin menemään KL:n kautta jälleen kerran mutta nou hätä. Vaihdot menivät aika nappiin ja matkustuspäivä Penangille meni suhteellisen nopeasti. Kokonaisuudessaan 5-6 tuntia. Melkoisen vakuuttava on kyllä Penang bridge joka yhdistää saaren mantereeseen. Kyseessä Aasian pisin silta, vaatimattomat 13,5 kilometriä. Se näkyy kivasti poikain lukaalin parvekkeelta. Olkkarissa kun istuu partsin ikkuna auki merelle voi katsella kun lentokoneet sujahtelevat tuohon lähistöllä olevalle kentälle. Muutenkin on ihan kivat näkymät..

Taloyhtiön uima-allasalue on kyllä ihan lukaali. Ei siellä juurikaan muuta porukkaa ole näkynyt pekonia käristämässä. Lämpötilat on sellaiset että keskipäivän aikoihin kannattaa kalkkilaivan kapteenin ottaa sisällä ihan iisisti..

24.2.2007

2007-03-03T19:32:00.000+09:00

Jessis!

Täällä sitä Malesiassa ollaan ja hikoillaan, eli ei minkään sortin valittamista. Ehkä on kuitenkin hieman liian lämmin.. Tästä lähdetään päivittämään mitä kunakin päivänä on tapahtunut. Kuvia tulen laittamaan enemmän kun pääsen takaisin Tokioon joten niiden kanssa kärsivällisyyttä.. Mennään!

24.2.2007

Koko edellinen yö on valvottu ja pakkaaminen/säätö on ollut käynnissä. Edellisenä iltana kun oli japanin kurssimme kemut joista jo kuitenkin hyvissä ajoin poistuin takavasemmalle kämpille. Aamulla lähdin kuitenkin jo kuuden aikoihin liikenteeseen niin ei sitä turhaa nukuta. Sama homma kuin Thaimaa/Kambodza-reissulle lähtiessä. Hyvin toimii! Pyörällä lähimmälle juna-asemalle kun ei bussit kulje niin aikaisin, pyörä Starbucksin eteen ja e-maili Mattille missä kulkuväline sijaitsee. Hän lupasi hakea sen sieltä pois jossain vaiheessa ja viedä takaisin kampukselle. Toivottavasti on muistanut.. Narita expressillä Shinjukusta Naritalle, passintarkastuksesta etiäppäin ja koneen odottelua. Hommasin pojille hieman tuliaisia kentältä japanin tyyliin..

Reilut seitsemän tuntia pelkkää nukkumista, syömistä ja PSP:n pelaamista kunnes saavuin Kuala Lumpurin kentälle. Sitten se taas alkoi, ensimmäisenä tultiin tarjoamaan kyytiä suoraan hotellille ja hinta oli aika mojova. Onneksi olin ottanut selville hiukka millä hinnoilla ja kulkupeleillä pitäisi päästä halvimmalla keskustaan, joten junalla kentältä suoraan tasan 6 kertaa halvemmalla mentiin.. Kun pääsin keskusta-alueelle, otin taksin parilla eurolla ja päräytin hotellille missä meidän piti tehdä treffit poikain kanssa. Antti ja Juhana (opiskelutovereita Tampereelta) saapuivat Kualaan aikaisemmin päivällä jo Indonesian puolelta. Hotellin aulaan saavuttuani koitin siitä soittaa jätkille huoneeseen johon olivat jo aikaisemmin päivällä kirjoittautuneet. Kun eivät vastanneet, alkoi selitys ja yhtäkkiä olinkin jo huoneen avain kädessä matkaamassa yläkerroksiin. Luottoa löytyy, luottoa löytyy.. Levitin kamat ja jäin odottelemaan että koskas ne sieltä takaisin saapuvatkaan. Ilme oli miehillä melkoinen kun tulivat vartin päästä nettikahvilasta takaisin ja olinkin huoneessa jo sisällä.. Aikamoista.

Loppuilta meillä menikin sitten kaupungilla pörrätessä ja kuulumisia vaihdellessa, melkoisen paljon kun on joka puolella sattunut ja tapahtunut viimeisten kuukausien aikana. Väsymys painoi kuitenkin hyvin nopeasti ja aikaero (1 tunti) otti hillittömän koville kokeneen matkaajan sisäisessä kellossa ja unta kuulaan oli harjoituksen nimi..

Matkailu avartanee mieltä

2007-02-22T15:40:00.000+09:00

Tokyo-Kuala Lumpur-Penang-Kuala Lumpur-Hanoi-Kuala Lumpur-Kota Kinabalu-Cebu-Hong Kong-Tokyo

Tuo tuossa ylhäällä oleva kaupunkien sekamelska on lentoreittini jota lähden työstämään lauantai-aamuna, ylihuomenna! Reissussa olisi tarkoitus viettää aikaa n. kuukauden verran. Ensiksi Malesiaan tapaamaan siellä oleskelevia (muka opiskelevia) ystäviäni reilun viikon ajaksi. Katsotaan mitä keksitään kehitellä sitten Malesian päässä. Kuitenkin, meillä on varattu maaliskuun alkupuolelle lennot Vietnamiin Hanoihin jossa olisi tarkoitus viettää 15 päivää kierrellen ja kaarrellen ympäriinsä. Takaisin Malesiaan josta Filippiineille sukellusvisiitille päiviksi X. Kyllä, yritän olla varovainen vetämättä fräntivahasia. Sitten maaliskuun loppupuolella paluu tänne Tokioon jossa odottaakin sitten rock-elämä parhaimmillaan. Yhtyetoverini saapuu visiitille koska on keikkaa tiedossa. Shibuyassa 30.maaliskuuta ainakin räjähtää, luultavasti lisääkin keikkoja on luvassa. Pientä setvimistä vielä niiden kanssa! www.automaticeye.com

Huomenna japaninkielen 2-tason lopputentti ja talvilukukausi on ohitse. Yhdessä taas porukalla syömään opettajien kanssa ja sitten tänne kämpille pakkailemaan speedot ja släbärit rinkkaan. Toivotan oikein mukavia pakkaspäiviä sinne Suomeen. Ajatelkaa toki minua kun se auton ovi on jäätynyt aamulla kiinni ja hampaat kalisee kun pihalla yrittää rusikoida ovea auki.. ;) Minä ajattelen teitä..

Segai Boyz!

2007-02-22T15:24:00.000+09:00

En ole muistanutkaan kertoa että tietenkin me voitettiin Okada-cup! Finaalissa kaatui 2.mens dorm. maalein 5-2. Parit börsät tuli heiteltyä. Saatiin tänne Globaliin hillitön pokaali ja kyllä sitä voittoa juhlittiinkin täällä kampus-alueella ennennäkemättömällä ja kuulumattomalla tavalla.. Joukkueellemme on muodostunut tavaksi laulaa jokaisen voitetun ottelun jälkeen mitä merkillisempiä lauluja enemmän merkillisemmillä sanoilla. Kieli vaihtuu joka kerta tietenkin. Sävelet on kuitenkin tuttuja, suosituin on "Volaré"-nimisen veisun kertosäe. Nauhottelimme täällä jopa oman version kappaleesta ja nimeksi tuli "Finalé"..

Voitettiin btw viime viikolla myös jälleen kerran ISL-liigan mestaruus. Sain itsellenikin kotiinviemisiksi pienen pokaalin maalintekijätilaston kärkisijan johdosta!

Nikko

2007-02-22T14:08:00.000+09:00

Jou!

Käytiinpä toissaviikonloppuna Nikko-nimisessä paikassa, eli Nikkossa. Kuulostaa suomalaisittain hyvinkin hölmöltä. Mutta ei tätä blogia perustettu kielioppikoulutuksen jatkokurssiksi. Kirjoitellaan surutta suomet pienellä jne. Bueno. Hölötys seis. Asiaan...

Lähdimme isommalla porukalla lauantai-aamusta varhain liikenteeseen. Normikäänteiden mukaisesti matka taittui vaihtoetappiin Asakusaan jossa oli aikaa pyöriskellä. Vanhana entisenä perttinä (expertti) näytin paikkoja muutamalle muulle. Kävimmehän Hannan kanssa paikassa joulun tienoilla pyörimässä ahkeraan! Jokin lasten paraatikulkue sattui kohdalle, hillitön määrä pieniä jaappanialaisia ja perheenäitejä ja isiä.

Temppelit jne. hassutukset alta pois ja junalle mars. 2,5-tuntia vierähti kuin siivillä. Puhuttiin ties mistä, lähinnä kuitenkin päivänpolttavista poliittisista aiheista. On nimittäin hillittömän mielenkiintoista kuulla eri taustoista tulevien ihmisten juttuja ja kelailla niitä omia ajatuksiaan siinä sivussa. Muutenkin kulttuurien kirjo täällä on ihan älytön; Global Housessahan asuu nimensä mukaisesti porukkaa ympäri maailmaa jonka lisäksi olen saanut ystäviä mm. Myanmarista, Uzbekistanista jne. mitä merkillisemmistä paikoista. Näiden ihmisten kuunteleminen on tooooodella kasvattavaa. Myanmarista tuleva kaverini sai käytännössä ensimmäiset kenkänsä siinä vaiheessa kun tuli Japaniin. Lisäksi on hyvä tietää että banaanien hintaero on maiden välillä melkoinen.. :D Ei mutta oikeasti, kyllä täällä on löytänyt itsestään uusia piirteitä. Henkisesti on kasvettu. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että olisi muka jotenkin päässyt aikuistumaan... ;) Sitten takaisin aiheeseen..

Perille päästyämme oli yhdellä meistä melkoinen elämys edessä. Thaimaasta tuleva Pop, 32-vee ei ole eläessään nähnyt lunta livenä. Korkeammalle vuorille päästyämme hänelle oli tärkeää päästä piiskaamaan lumipalloja tietty. Maisemat ihan kivat voisi jopa sanoa:

Käytiin tsekkaamassa parit maailman perintökohteet jne. läpi, satuttiin hyvänä päivänä paikalle koska häppeninkiä oli havaittavissa.

Nähtävyyksien jälkeen porukalla murkinoimaan, siitä kohti majataloamme. Yövyimme ns. nuorisohostellissa, 10 poikaa samassa huoneessa haisemassa tatamilla. Mahtavaa. Kun kerran raikkaassa vuoristoilmassa jälleen pääsi piipahtamaan, täytyihän sitä Onseniin taas mennä huljuttelemaan. Kysyimme majatalomme isännältä että mihinkäs tässä lähistöllä kannattaisi mennä, hän ehdotti että menisimme luonnon vuoristokylpylöiden kehtoon, Uriniin. Urin-nimisessä paikassa itsensä puhtaaksi peseminen pistää kuitenkin vähän miettimään, hetkinen? Sinne kuitenkin päästiin ja nimestään huolimatta ihan normipaikka. Ei kuitenkaan mikään ihan ässien ässä paikka, sanoisin että "ihan jees". Tämän jälkeen takaisin kämpille jossa pidimme pikkuiset hipat. Hyvissä ajoin kuitenkin asento X, ajatus Z.

Seuraavana aamuna kävelemään kylille, jossa tuli havaittua hauskaa mainontaa. Täällä pelataan hokii! "Aishoki aishoki, totta toki. Siinä on se jokin, aishoki!"

Kuvassa näkyvä kanadalainen Torontosta kotoisin oleva Oliver on kovasti myös kiekon perään. On vaihdettu monta kertaa mielipiteitä hieman kärkkäämmässäkin keskustelussa maittemme kääkkäjoukkueiden tasosta. World Cup, kuka vei ja ketä, häh? :) Valitettavasti viikonlopulle ei sattunut peliä niin emme päässeet tiiraamaan. Japanilaiseen kulttuuriin jo hieman enemmän tottuneina arvuuttelimme että josko lämärit (tamperelaiset toverit, lukekaa LÄMMI) ja taklaukset olisivat kiellettyjä. Kaikkien pitää saada pelata saman verran ettei vaan kenellekään tulisi paha mieli. Noei, vitsit sikseen. Asian vierestä, olemme btw käyneet visiteeraamassa Tokion koripalloskenessä. Kävimme paikan päällä katsastamassa baskettoboolun ykkösliigan peliä Tokio Marine Nichido Big Blue vs. Kuroda Electric Bullet Spirits. Tokio otti päihin ja pelin taso oli hirvee. Ulli joka pelailee Saksassa 3./4. divarissa kiehui melkein raivosta ja väitti että pysyisi mukana pelin tiimellyksessä helposti.

Jaa tuota mihinkäs sitä jäätiinkään. Juu, Nikkoon mennessä kannattaa hommata Nikko visitor pass tms. lärpäke. Sillä pääsee matkaamaan bussilla ilmaiseksi koko alueella. Muuten voi tulla törkeän tyyriiksi koko reissu, sillä välimatkat vuoristossa on hieman pidempiä. Lisäksi junamatka Asakusa-Nikko-Asakusa hoituu samaisen passin avulla. Maksaa about 4000 jeniä, loppupeleissä ei ollenkaan paha!

Käytiin tsekkailemassa hieman vesiputousta jonka läheisyydessä hengaili apinoita. Nuo sukulaisemme ovat kovin laajasti levinnyt kansa tässä maassa, elelevät missä sattuu.

Vähän pisti ihmetyttämään kun vanha ruma japanilaisukkeli rupesi kivittämään niitä etteivät tulisi ihmisten ilmoille. Eihän noin saa tehdä kamoon. Ovat varmaan vieneet äijältä naisen kun oli katkeruutta ilmassa.. Vesiputousten jälkeen järvimaisemat, pikku kiipeilyt korkeammalle ja lähtö kotia kohti. Junassa Mario Kart-skabat ja nukkumista.

Huippureissu jälleen kerran, kaikki kuvat (jotka törkin nettiin) on nähtävissä taasen kerran täällä:

Nikko

Tokyo by night

2007-02-10T13:09:00.000+09:00

Nonii pitkästä aikaa! Tähän hiukka kertomusta mitä muutama viikko sitten tapahtui..

Ensiksi raavaat miehet lähtevät kuuntelemaan Tokion filharmonista orkesteria kun ilmaisilla lipuilla meitä lahjottiin yliopistomme toimesta. Mielenkiintoinen elämys, Uenon aseman vieressä olevassa konserttihallissa oli melko leppoisa parituntinen kuunnellessa etevää musisointia. Jostain syystä sitä kuitenkin rupesi kaipaamaan rumpuja ja kunnon kitaramurinaa aina vähän väliä.. Tulipahan kuitenkin koettua tuokin!

Kun kerran Yamanote-linjalla oltiin, kelailtiin että mikäs ettei lähdettäisi siitä Shibuyaan yöhön! Saksalaisten kanssa matkaan lähdettiin. Junaan istahdettuamme yhtäkkiä seuraamme tuli vanhempi mies joka rupesi jututtamaan. Selvisi että hän on puoliksi korealainen, puoliksi japanilainen yritysjohtaja. Siinä sitten jonkin ajan päästä ajatuksia vaihdettuamme hän halusi lähteä meidän kanssamme istumaan iltaa, maksaa kaiken tietenkin! Se täällä onkin usein "salarymaneilla" tapana, että saattavat tarjota sinulle koko illan tms. ihan tuosta vain. Ei sitä köyhä rupea vastaan väittämään. Keksimme yhdessä tälle herralle nimen "Ingo" josta on nyt jo muotoutunut melkoinen legenda.. Ensiksi Ingo vei meidät yakitori-paikkaan syömään ja juomaan kuumaa sakea, joka on muuten huomattavasti kylmää versiota parempaa. Vinkiksi tämä! Ingo alkoi olemaan melkoisen kujalla jo siinä istuessamme ja jutut oli melkoisia.. Ei tähän kuitenkaan kaikkea voi paljastaa, menee muuten vanhemmalla väestöllä pullakahvit väärään kurkkuun. Perimätietona näitä tarinoita sitten kertoillaan kesästä eteenpäin jos sikseen tulee. ;)

Ruvettiin puhumaan musiikista ja Ingo sai kuningasidean ja vei meidät karaokeen, mikä ettei! Siinä vaiheessa seuraamme liittyivät Oliver ja Akiko. Jonkin aikaa laulettuamme Ingoa rupesi kovasti ramasemaan ja mies päätti ottaa asennokseen X. Me kuitenkin lähdimme jatkamaan tästä eteenpäin kun eihän ne junat kulje vielä moneen tuntiin..

Karaoken jälkeen yökerhoon. Ensimmäinen paikka johon eksyimme, Ruby room, tuntui olevan tupaten täynnä kansaa ja todella pieni paikka paikallisiin sfääreihin verrattuna. Maksoimme itsemme sinne sisään, olimme 5 minuuttia ja päätimme että mennään johonkin muualle. Lipunmyyjän kanssa hetken juteltuamme saimme rahat takaisin! Mahdollista ainoastaan Japanissa.. Seuraava kohteemme olikin sitten Womb, ja sisäänpääsymaksut sinne myös melkoiset. Täytyy tähän väliin mainita että paikka on hiukka eri luokkaa kuin Kannunkulma. Tosin kannuhan on ässä paikka, sitä halveksumatta!

Kuuden aikoihin aamulla kun junat lähtivät taas liikenteeseen kotikulmiamme kohti, päätimme että saapi riittää tältä kerralta. Täällä nuo kerhot ovat auki aamuun saakka, joten ei tarvitse ulkona jöröttää jos ei halua. Muutenkin täällä tuo nukkumiskulttuuri on aika hupaisa, joka paikassa voi ottaa tirsaa jos sikseen tulee. Ja kyllä tämä kansa mitä merkillisimmissä paikoissa ja asennoissa lepäilee..

Hauskaa tässä maassa on se, että täällä jos jossain tutustuu joka kerta uusiin ihmisiin. Taas paluumatkalla junassa istuessamme olikin aika keskusteluiden. Hulvatonta.

Tässä yhdeltä toiselta reissulta poseeraavana hyvä ystäväni Arthur, kaikkien naisten päiväuni:

Katuperformanssit on aina välillä hyvin säväyttäviä. Shinjukussa jokin tovi sitten pyörittyäni näin taas yhden hulvattomimmista. Yksi hyvin kummalliselta näyttävä henkilö (sukupuolesta ei tietoa) lauloi rauhallisia kappaleita, yhtäkkiä tyyli vaihtui totaalisesti kunnon mörköheviksi ja ympärillä olevat satunnaiset japanilaiset nuoret rupesivat moshaamaan toden teolla. Aika taidetta..

Kaikkea täältä kuitenkin löytyy, jokaiselle aivan varmasti jotain joka kiinnostaa. Kannattais tulla ite paikan päälle tsekkaamaan! Lasin läpi käveleviä miehiä täällä ei kuitenkaan ole näkynyt, oliskohan Jarille jonkinnäköstä markkinarakoa (niche) kyseisen kulttuurin kokeneena taiteilijana? ;)

Suomeen lukijoille terveiset Trashmanilta, uudelta japanilaiset mangat ja animet täyttävältä supersankarilta!

Saku sensei

2007-01-31T03:14:00.000+09:00

Jaman!

Winning eleveniä pelatessamme nykyään taustalla pyörii Bob Marleyn reggaerytmit. Jaman, rastaman. Tuotajuu, jätetään se lupailemani yöelämästä paasaaminen tulevaan. Olen "työskennellyt" männäviikolla Suomen suurlähettiläänä. Kahdessa eri koulussa kertomassa missä tuo kummallinen maa "finrando" oikein sijaitsee ja mitä ne ihmiset siellä tekevät.

Torstaina lähdin aamuluentojen jälkeen dormissamme asuvan Gracen kanssa pyöräillen kartta kädessä kohti koulua johon meidän tuli mennä visiteeraamaan. Matkalla kävi niinkuin täällä joskus saattaa. Eksyttiin. Toinen juttu mikä tapahtuu kun eksyvä tietä kysyy on se, että vastausta antava ihminen on itsekin totaalisen eksyksissä mutta yrittää silti neuvoa sinut haluamaasi päämäärään perille. Kysyimme yhdeltä vanhemmalta rouvalta että missäs sitä nyt mahdetaan olla ja mihin pitäisi mennä. Pidemmälle kylille vaan jossa uusi yritys nuoremmalta pariskunnalta. Juuei kuulkaas nyt ollaan täysin väärässä paikassa ja koululla pitäisi olla jo läsnä. Lopulta selvisimme perille kuitenkin juuri ennen kuin oppituntien piti alkaa. Että kiitosta vaan sinulle viime torstaina kauppareissulla olleelle vanhalle rouvalle, tiedän että sinäkin luet säännöllisesti tätä blogia.

No kuitenkin, olihan siellä taas melkoisen hupaisaa. Ensimmäinen asia minkä tajusin että minun pitää kertoa siellä Suomesta Japaniksi. Tällä tönkkökielellä kun rupeaa sepustamaan jotain revontulista joulupukin kodin yläpuolella niin ihmettelen jos joku tajusi mitä ihmettä selitin. Mutta aikamoinen kokemus. Pistin pientä arvuutteluleikkiä kehiin, vierailtiin koulussa kolmessa eri luokassa. Kysyin että tietääkös kukaan missä semmoinen paikka kuin finrando oikein sijaitsee? Ensimmäinen vastaus oli että 9-vuotiaalta herrasmieheltä oli että Intiassa.. :) Toisessa luokassa olikin sitten pikku arvuutus siitä että mistä olen kotoisin. Australia, Gröönlanti, Afrikka jne. kaikki tulivat. Hauskoja kysymyksiä jokaisessa luokassa esittivät. Onko siellä suomessa niitä igluja? Kuka on sun suosikkifutaaja? Lempiruoka Japanissa? -Ramen Mikä maku? -lihaisa Miksi? -no se nyt sattuu olemaan hyvää.. Onneksi Grace puhuu kieltä melko sujuvasti ja jelppasi aina kun en ollut yhtään kärryillä että mitä tapahtuu. Otin pari pussia salmiakkia mukaan ja aiaiaiaiaiettä kun olisi saanut ikuistettua lapsukaisten ilmeet. Eivät tainneet tykätä.. Aika peace-meininki oli kuitenkin taas vaihteeksi... ;)

Viime lauantaina kävin yhdessä toisessa koulussa visiitillä. Täällä on ollut tapana että skolessa käydään myös lauantaisin. Nykyään se ei tietääkseni ole enää pakollista, mutta siellä ne lapset vaan kököttää. Juteltiin puolisen tuntia muumeista ja muista ihmeistä mitä Suomesta löytyy. Katsellaan että mihinkäs sitä seuraavaksi eksyisi.

"Taitaa se Tokion yöelämä viedä mukanaan, kun ei kerkiä enää blogin ääreen... Mittari senkuin raksuttaa innokkaita ja ahnaita lukijoita! nimim. yxi monista" -juuei nyt on vaan reenattu pari viikkoa, kannattanee maksella se raksutus pois ettei tarvitse juoksutaksia ottaa.. ;) Huomenna on OKADA-cupin finaali, siihen ollaan valmistauduttu erittäin tunnollisesti. Jalat on nyt ihan rikki mutta huomenna pitää vielä painella finaalissa menemään. Canada-housen äijät kaatuivat semi-finaalissa jatkoajan jälkeen 2-1, melkoinen taistelu! Nyt on vihdoin viimein mentävä nukkumaan, huomenna Finale, oo-oo! Yritetään ensi kerralla kertoa mitä viimeksi lupailtiin..

Päivitellään päiviä

2007-01-21T20:23:00.000+09:00

Ohh, bittejä pitkin tulee jo uhkaavia kommentteja kun ei blogi päivity.. :) Päivitellään toki! Pari aikaisempaa viestiä kannattaa katsastaa uudestaan läpi, lisäilin sinne kuvia jotka vihdoin viimein sain koneelle laitettua.. Muutenkin kannattaa käydä katsastamassa läpi taas tuttu ja turvallinen kuvapankki:

Nara-Osaka-Kioto

Vikat päivät Kiotossa Hannan kanssa oli meidän osaltamme peruskikkailua. Pyörittiin kaupungilla, katseltiin nähtävyyksiä ja naatiskeltiin. Lopulta lähdettiin Kioton asemalta eri busseihin jotka veivät meidät eri lentokentille.. Sniff..

Paluu Tokion "arkeen" oli taas edessä. Kesti hetken että sai taas rytmistä kiinni mutta nyt ollaan taas iskussa! Tänne lähetetty postikin on tullut perille, myös Mailis-mummon kortti! Kiitoksia! Kielen opiskelua ja kaupungilla kikkailua on riittänytkin taas mukavasti. Paljon ajasta on mennyt myös uusien biisien vääntämisen parissa. Ensi kesän keikoilla voikin olla uudehkonlainen setti luvassa..

Okada-cuppiin treenaaminen on kovassa vauhdissa asuntolamme joukkueen sisällä. Okada-cup on täällä yliopiston asuntoloiden välinen jalkapalloturnaus. Miesten asuntoloiden välinen. Ja se otetaan tosissaan, sitä tärkeämpää ei tunnu olevan sitten mikään. Meillä löytyy asuntolan eteisestä kalenteri johon on merkitty kaikki tapahtumat jotka joukkueellamme on. Kaksi kertaa viikossa treenaamme aamulla kello 7 (seitsemän) ennen luentojen alkuja 1,5 tunnin verran. Kerran viikossa käymme yhdessä iltalenkillä ja lisäksi on ISL-liigan pelit.. Melkoista herjanheittoa muiden asuntoloiden pelaajien kanssa onkin jo parin viikon ajan ollut.. Katsotaan kuka vie ja ketä.. Meidän joukkueemme Segai Boyz lähtee hienoisena ennakkosuosikkina turnaukseen sillä voitimmehan ISL-liigan viime kauden, tällä hetkellä olemme kärjessä puhtaalla pelillä jne. Huhujen mukaan säärisuojat on Okada-cupin peleissä hyvä olla olemassa.. Peliaika on 3x25 minuuttia. Niin japanilaista ajattelua taas kerran.. :D Nyt on iltalenkille lähdön paikka, blogi vaikenee hetkeksi. Kun palaan tarinan ääreen, uhraan hetken jos toisenkin Tokion yöelämälle. Se kun varmasti kaikkia kiinnostaa..

Pala Amerikkaa

2007-01-04T22:16:00.000+09:00

Tänään, neljäntenä päivänä kuluvaa vuotta tapahtui meidän hetkittäinen amerikkalaistuminen. Ikinä kun ei ole jenkkilässä tullut vierailtua, oli pakko puraista palainen muutakin kuin Big Mäkkiä. Disneyworld Tokiossa ei millään hotsittanut meikäpoikaa vaikka Hanna kuinka yritti sinne houkutella. Osakassa sijaitsee kuitenkin yksi kolmesta maailmassa, Universal Studios! No sinne pystyy taipumaan toki!

Patonkipuljun kautta liikenteeseen ja ihmettelemään milläs sitä mentäisiin.. Ahahaa, junilla kikkailua taas kiitettävä aika ja paikalle JR Universal Studios-asemalle. Sieltähän se karnivaalitunnelma sitten alkoikin, Universal-City, kauppakeskuksia ja ja ja jenkkimeininki huippuunsa. Tai no kukas minä olen sanomaan jenkkimeiningeistä mitään kun en ole siellä ikinä käynyt.. Lippuluukuista piljetit ja sisään itse Universal Studios-alueelle. Siellä koin itse heti alkumetreillä melko mukavan yllätyksen. Koko alueella kaduilla soi menevä musiikki, mm. Midtown, Dashboard Confessional ja Hoobastank edustettuina. En tahdo edes lähteä kuvittelemaan mitä Suomi-versio teemaparkista pitäisi sisällään..

Kierreltiin ympäriinsä ja katseltiin kun nousevan auringon väki oli kerrassaan haltioissaan. Sitten jonotettiin. Jonotettiin ja jonotettiin. Esimerkiksi Spiderman-teatteriin jonotusaika oli vaatimattomat 130 minuuttia joten se päätettiin skipata.. Päädyimme oikeastaan aika sattumalta katsastamaan Monsters live rock and roll show'ta. Frankenstein ja sen emäntä, Beetlejuice, Dracula, Wolfman ja kumppanit vetivät esityksen josta meni kuitenkin aika paljon ohi koska se oli japaniksi, nopeasti puhutuksi japaniksi..

Tämän jälkeen meillä oli vielä aikaa mennä jonottamaan ainakin yhteen kohteeseen. Koska Shrekin 4D-teatteri oli jo sulkenut ovensa siltä päivältä, miehinen valinta kyseeseen; T2-3D! Jonotusaika sinne olikin sitten luvattua lyhyempi ja pääsimme hengissä teatteriin sisälle. Teattereiden koko on ällistyttävä, ei mikään säälittävä Heurekan verneteatteri. Ihmisiä mahtuu nimittäin satoja, tuhansia, jopa miljoonia kerrallaan. Tai sitten ei, mutta paljo kuitenkin. Alkuintron jälkeen siirtyminen isoon saliin, 3D-plexit päähän ja show pyörimään. Todella vakuuttavaa, penkitkin kun liikkuu ja siellä joutuu vähän säikähtelemään. Loppurysäyksen aikana viereiseltä penkiltä kuuluikin äänekästä korkealla äänellä esitettyä painokelvotonta tekstiä selvällä suomenkielellä.. :D

Vaikka itse show minut vakuuttikin, täytyy puuttua yhteen tärkeään seikkaan tässä showssa. Ei Arnold Schwartzenegger puhu japania. Ei, ei se vaan jumalauta puhu vaikka se olisi T800, mahtava robotti tulevaisuudessa. Mutta toisaalta, eihän tämä maa tunnu tarvitsevan muita kieliä kuin omansa, talous pysyy (ainakin vielä) kunnossa ja ihmiset ovat ystävällisiä. Teeveestäkin pystytään lähettämään ilmaiseksi 12 kanavallista tavaraa ja mitään tuontitavaraa ei vahingossakaan vilauteta. Kotimaista laatuviihdettä kansalle! Niih. Arska siis kertokoon tällä kertaa olemassaolostaan japaniksi..

Alueelta pois lähtiessämme halailimme viimeiset jäähyväiset Kipparikallen ja sen muijan, Olgan, kanssa. Otettiin yhteiskuvia ja paikalle ilmaantui myös joukko muita ihmisiä ikuistamaan tätä tapahtumaa kameroineen. Jotkut päättivät jopa videoida nämä haikeat jäähyväiset. Mukava pariskunta, täytyy myöntää! :) Matkalla juna-asemalle pysähdyimme vielä Universal Cityyn ja kävimme Popcorn Papassa ostamassa pekonijuustopopkorneja ja suklaapähkinämaissinjyviä. Kyseinen liike on aikamoinen paratiisikeidas mikropoppareiden suurkuluttajille..

Muhtei jesjesjoo, huomenna on kävelyretki taas edessä!

Mestoilla

2007-01-04T21:02:00.000+09:00

Terrrrrrrve!

Muutama päivä onkin jo päässyt vuotta 2007 vierähtämään kuin hujakoilla. Kertaillaanhan kuitenkin vielä viime vuoden puolella tapahtunutta.. Kuvia ei vieläkään koneelle saa joten kärsivällisyyttä niiden suhteen. Toivottavasti muistikortit ei leviä sillä materiaalia on runsaammanpuoleisesti taltioituna..

Lähdimme Tokiosta siis liikenteeseen 28.päivä jolloin otimme aamuvarhain lähdön Mitakan uumenista kohti Hanedan lentokenttää. Matka taittui rattoisasti junalla taittaen ja päästiinpä ajelemaan myös monoraililla. Peruskauraa. Lenneltiin sitten Osakaan Itamin lentokentälle noin 421-paikkaisella lentävällä koneella. Täällä kotimaan lentoja lennellään hieman isommilla flygareilla näemmä. Slangit edelleen hallussa.. Itamilta bussi suoraan Kioton asemalle ja soitto asunnon vuokraajalle. Ohjeet tuli että pitää löytää bussi 206 ja sillä sitten Hyakumanbenin pysäkillä pois. Heleppoo hei! Bussipysäkille saavuttuamme olikin vuokraisäntämme jo pikku pakettiautollaan vastassa ja heitti meidät kämpille. Vuokrasopimukseen nimet alle, avainten luovutus jne. perushommelit. Tämän jälkeen vaatteiden asentaminen ympäri yksiötämme jotta vaadittava kotoisuuden tunne saadaan aikaiseksi. Illalla pikku piipahdus ulkoilmaan ja pieni selvitys että mitä kulmiltamme löytyy..

29. aamulla aikainen herätys ja lähtö Naraan, jossa jalkapallojoukkuetoverini Koji on lomia perheensä luona viettelemässä. Häntä tervehtimään siis. Hassua aamussa oli kun heräsimme, täällä satoi lunta! Erikoinen ilmiö, ei se maahan jäänyt mutta tuli täälläkin nähtyä snögöö. Sykähdimme Kioton asemalta junalla sutjakkaasti tähän Japanin vanhaan pääkaupunkiin joka on kieltämättä "hieman" erilainen kuin nykyinen päämaja Tokio.. Koji oli vanhempiensa kyyditsemänä juna-asemalla vastassa ja siinähän sitten tervehdittiin ja halailtiin vanhempien kanssa kuin parhaatkin vanhat ystävät. Melko hulvatonta. Sitten lähdettiinkin kiertelemään Naran nähtävyyksiä, mutta eittämättä meidän suurimman mielenkiinnon veivät peurat. Nämä hulvattomat elukat elelevät kuin sonnit Intiassa konsanaan. Vapaana keskustassa.

Jos kuljet kädet takin taskuissa, ne tulevat tutkimaan että onko siellä syötävää! :D Kuolata ne muuten osaavat aika hyvin. Syötimme peuroja siellä täällä niille tarkoitetulla ruoalla ja aika hauskaa niiden kanssa oli hölmöillä. Nämä peurat kun osaavat seurata liikennettä ja ylittävät tien silloin kun aika on eivätkä lähde haastamaan autoja kilpasille. Muutama kuva peuralaumasta ylittämässä tietä löytyykin..

Mutta kaiken kaikkiaan kyseisten eläinten paljous meidät yllätti, niitä kun oli ihan mielettömästi. Kuvia niistä on myös ihan mielettömästi..

Sitten lähtö katselemaan paria Unescon maailmanperintökohteita, onhan nuo temppelit aika vakuuttavan näköisiä myös täällä. Arkkitehtuurissa voi huomata melkoisen paljon eroja kuukausi sitten Kambodzassa nähtyihin.. Todai-Ji sekä Horyu-Ji kokivat Sony cybershot T-seiskan mahtavan voiman! Japanilaista perinteistä murkinaa pääsimme jälleen kerran työstämään ja kyllä se upposi, välillä aina vähän enemmän väkisin.. Noei, kyllä ihan nautittiin ;)

Ennen paluutamme takaisin Kiotoon piipahdimme Osakassa pyörähtämässä ja katselimme miltä kaupunki näyttää kun sinne ensimmäistä kertaa tuli iskeydyttyä. Muutama must-paikka visiteerattiin jonka jälkeen koko päivän kestänyt talsiminen oli tehnyt tehtävänsä ja paluu takaisin tukikohtaan oli tosiasia. Täällä olimmekin sitten ihan niinku tiiättekste Z.

Pari vuorokautta vähän löysempää oleskelua, kylillä pyöriskelyä ja uuden vuoden odottelua. Uudesta vuodesta täällä vielä hieman kommentoitavaa. Ei paljoo postilaatikot pauku. Laimeeta sillä rintamalla. Yhtäkään rakettia ei nähty, yksikään tykäri ei jysähtänyt eikä käytännössä yhtään ihmistä näkynyt lähistöllä. Miksi? Ne nukkuivat. Aamulla kaikilla japanilaisilla oli aikainen herätys jotta pääsisivät auringonnousun aikoihin temppelille rukoilemaan. Katseltiin teeveestä että jotkut olivat ostaneet paikkoja vartavasten lähtevälle lennolle josta näki auringonnousun aikaan fuji-sanin ilmasta käsin. Melkoista, ei muuta..

Alennusmyynnit alkoivatkin sitten vuodenvaihteen kumartelun tauottua. Pyyhälsimme Osakan kauppakeskuksiin ihmisten puristuksiin. Ei meinaa tunnu Hullut Päivät enää missään.. Itse siellä ei tarvitse paljoakaan kävellä, ihmismassa puskee hulluna eteenpäin mihin ikinä ajattelet olevasikaan menossa. Kauppakeskuksissa liukuportaisiinkin joutuu jonottamaan ja pitkään. Kerroksissa on ns. aitaa siellä sun täällä ja käytännössä joudut kiertämään puristuksissa koko kerroksen jotta pääset sitten mukamas seuraavaan hengittämään. Jotain yllätyskassia sieltä kuitenkin mukaan tarttui, osa enemmän ja osa vähemmän oman maun mukaista riepua..

Eilen, vuoden kolmantena päivänä, kävelimme Kiotossa. Jonka jälkeen kävelimme Kiotossa. Lisäksi kävelyä. Kaikki oli edelleen kiinni, täällä kun vietetään kolme päivää vuoden alusta ihan sapattia. Kävimme Nijo castlen kulmilla todetaksemme että se on kiinni. Imperial palacen laajaakin laajempi puisto jaksoi sentään viihdyttää meitä aurinkoisena päivänä kävellessämme kotvasen aikaa, itse palacen ollessa tietysti kiinni. Rauhallista, niin rauhallista..

Uutta vuotta!

2006-12-31T20:59:00.000+09:00

Jösses. Tässä nyt ei pysty hirveästi selostamaan mitä on tapahtunut viimeisten päivien aikana, mutta selostan myöhemmin! Nyt on kiire juhlistamaan uutta vuotta sillä se vaihtunee täällä vajaan kolmen tunnin kuluttua. Täällä Kioton kämpässä käkkäilemme tällä hetkellä ja fiilistelemme japanilaista tv-showta jossa esiintyy erilaisia hyvin, hyvin, mielenkiintoisia artisteja.. Japanilainen uusivuosi ja juhlinta ei varsinaisesti ole tänään kuten kotona, vaan sitten kun vuosi vaihtuu ja uusi päivä koittaa. Hyvinkin rationaalista vai mitä? Ensimmäiset kolme päivää toivotetaan uutta aikaa tulevaksi, käydään temppeleissä rukoilemassa jumalia ja sen sellaista. Alennusmyynnit alkaa täällä tiistaina. Hanna pohtii kovasti että onko luottokorteilla vielä limiittiä jäljellä.. :)

Yksi huonompi juttu. Jäi kameran ja tietokoneen väliin tarvittava piuha kotio Tokioo. Kuvia on otettu hillitön määrä, ylläri. Toissapäivänä nähtiin kaverini Koji Narassa, käytiin temppeleitä kattelemassa siellä ja pärähdettiin illalla vielä Osakaan. Kuvia tuli otettua paljon. Niitä päästään kuitenkin pistelemään linjoille sitten vasta kun pääsen takaisin Global Housen kehtoon. Ellei muuta keinoa tässä sillä välin keksitä.. Mutta hyvää uuveeta toivotamme!

Ueno

2006-12-27T12:07:00.000+09:00

Asakusan jälkipeleissä päätimme ottaa matkalla stopin Uenossa ja käydä moikkaamassa Ling Lingiä, eläintarhassa asustelevaa pandaa siis. Vettä pukkasi taivaan täydeltä melkoisen runsaasti joten olimme hieman epävarmoja että kannattaako nyt mennä. Mutta täytyy nyt antaa pikku vinkki, kun Tokiossa sataa niin kannattaa mennä Uenoon, siellä saat olla nimittäin ihan rauhassa. Ei Japanin mittakaavassa rauhassa, vaan ihan tosissaan rauhassa. Kävimme kesken kiertelyn eläintarhan isossa ravintolassa syömässä ja tältä näytti;

Ravintolan työntekijät kuurasivat noita penkkejä koska ei ollut oikeen muuta duunia. Eihän sitä laiskalta voi näyttää ja turhaan työpaikalla lonnia. Hauskoja elukoita sieltä eläintarhasta muutenkin löytyy. Tiikerillä tuntui olevan vähän tylsää ja hän tekikin kanssamme enemmän tuttavuutta.

Tietty se Ling Lingkin oli mestoilla. Melkoisen vakuuttavat ruokailutavat!

Huomenna lähdetään kohti Osakaa josta sitten kikkaillaan Kiotoon samointein. Toivottavasti sieltä päästään taas päivittelemään uudemman kerran! Jottei kaikkia kuvia taas muutaman päivän reissulta tähän lätkittäisi, täältä ne löytyvät:

Asakusa & Ueno

Asakusa

2006-12-27T11:20:00.000+09:00

Hjellurei! Joulu alkaa sitten olemaan ohi. Suklaa ja kinkku virtaa verisuonissa kun uudenvuoden lupauksia taas ahkerasti mietitään. Mikäs dieetti tällä kertaa? Nyt mä alan hei ihan oikeeeeesti käymään siellä kuntosalilla.. Lupaan, lupaan.. :D Meillä oli täällä Japanissa hieman erilaisempi joulu tällä kertaa. Vaikea sitä on sanoin selvittää, mutta varsinaista joulufiilistä täältä on ihan mahdoton hakea. Ainakaan samanlaista mitä kotimaassaan joskus voi ihmislapsi kokea. Kun täällä ei joulua varsinaisesti juhlita, emme mekään Asakusassa sijaitsevan hotellimme huoneeseen ruvenneet joulukuusta änkemään. Olisi siivoojatäti voinut tykätä hieman kyttyrää. Muutenkin kun pidän tavarani aina niin tiptop-järjestyksessä, kyllä sitä työtä riittää. Täällä on hauska (hauska) "hauska" tapa siivoussektorilla hotellissa. Heidän on pakko päästä siivoamaan huone vaikka et sitä välttämättä haluaisi. Läimäset oveen "do not disturb"-kiekon mutta silti oveen kolkutellaan että koskas vois tulla siivoilemaan. Sitten kun ei päästä sisään, puhelin soi. Siinä sitten sovit heidän kanssaan että koska saa tulla. Rauhassa et kuitenkaan saa olla. Se on pääasia..

Jouluaattona me menimme Hannan kanssa Korealaiseen ravintolaan syömään jouluateriaamme. Itse siinä omassa grillissämme vääntelimme pihvinpalasia kypsiksi ja Hannankin taistelu puikkojen kanssa alkaa näyttää jo huomattavasti paremmalta! Aikamme mässäiltyämme päätimme että eeeeeeeeihän tästä vielä nukkumaan olla menossa. Tempaistaan sitten karaokeen! Reilu tunti laulantaa (Hoo lauloi myös ;) ) ja kesken kaiken puhelinkin pirahti kun kotosuomesta kinkun ääreltä soiteltiin. Jouluja! Kiitokset vielä lahjoista mitä tänne saimme!

Asakusassa oli melko hiljaista kun vertaa muihin paikkoihin missä ollaan joululoman aikana vierailtu. Oli hiukka erilainen paikka ja kaikkea hupaisaa taas löytyi. Pulmiakin tuli ratkaistua. Heli-tädille tiedoksi että olen ratkaissut sukututkimuksen. On esittää jopa todistusaineistoa että polveudumme Samurai-miehestä. Onhan yhdennäköisyys aivan ällistyttävä.. Murron suvun viiksekkäät miehet, katse peiliin nyt!

Sori faija, oli vaan ihan pakko.. :) Tuotanoin, melkein tuli ostettua myös kissoillemme (Mies & Topi) uutta juhlakostyymiä. Täällä lähes kaikki kun pukevat eläimilleen, lähinnä koirille, jonkunlaisen rievun päälle kun ulkona kävelevät. Mies ei ehkä ymmärtäisi tätä hauskempaa pukua vaan rupeaisi silmittömästi riehumaan ja sähisemään. Jätimme ostamatta, kuvan kuitenkin otimme.

Merii Kurisumasu!

2006-12-24T12:25:00.000+09:00

Joulu on joka paikassa. Oskari Murto 4-vee, tossa on japanilainen joulupukki. Kaupat pursuavat juhlan kunniaksi mitä merkillisempiä lahjoja. Mutta, Japanissa joulua vietetään hieman eri tavalla. Se on täällä pariskuntien juhla. Pariutumisvietti on täällä koko joulukuun ajan melkoinen, yksin kun ei kukaan haluaisi jouluna olla. Täällä meidänkin asuntolassa on syntynyt kummallisehkoja pareja näin joulun alla. Kummallista on. Niih. Onhan se nihkeetä kyllä ihmislapsen olla yksin, menee vähän mesettämiseksi sellaisina hetkinä jos vaan löytyy kohtalotoveri. Mutta minullahan kävi oikein hyvä mäsis tämän suhteen, sain tänne jouluksi melkoisen lahjan kun vaimo piipahti kylään. Todellinen herrasmies on toki myöhässä lentokentällä vastassa jne, siitä myöhemmässä.

Tässä viime viikkojen aikana on taas opiskelut lähtenyt käyntiin. Japania harjoitellaan tällä haavaa jo kakkostasolla, yritetään tuskaisesti kommunikoida kielellä enemmän ja enemmän. Välillä tulee melkoisia riemunaiheita kun huomaa tajuavansa asioita. Toisinaan on taas melkoisen synkkiä hetkiä kun ei tajua, ei sitten yhtäääään mitään. Toinen kurssi on sitten joka viikko eri keissien läpikäymistä corporate business-levelillä. Tuli aika kotoinen olo kun aiheesta on kuitenkin opintoja pääaineena suoritettu viimeisen kolmen vuoden aikana eri paljon. Viimeisenä kunnon pommi, Asian international relations, vähän turhan paljon poliittiselta näkökulmalta asioihin paneutumista mutta täytyy yrittää jaksaa keskittyä tuo kurssi läpi..

Jalkapalloakin on pelattu. Ja turpaan otettu. Henkisesti ehkä kasvettu. Tulin takaisin kaakkois-aasian matkoilta niin heti oli sunnuntaina ensimmäinen koitos edessä yliopiston joukkueen riveissä. Matkasimme joukkueemme kapteenin Kaiton kyydillä jonnekin syvälle Tokion uumeniin toisen yliopiston kentälle pelaamaan ja hyvinhän se pojat meni. 5-1 pataan. Laihana lohtuna joutui rankaisemaan pommin 25 metristä maaliin mutta siinä se sitten olikin. Seuraavana viikonloppuna matkasimme melkein Saitamaan saakka ottamaan mittaa toisesta joukkueesta. Tämä toinen joukkue olikin sitten "hieman" eri tasoa. 11-0 kuokkaan. Mietin juuri että en ole ikinä tainnut hävitä jalkapallossa noin paljoa. Tulipahan sekin täällä sitten koettua.. Pelin jälkeen mentiin kimpassa syömään ja miettimään että pitäisiköhän meidän ruveta pelaamaan joukkueena tästä eteenpäin? Hyviä yksilöitä ja tekniikkaa löytyy joukkueestamme vaikka kuinka, yhdessä pelaaminen on vain hakusessa.. Tuolla ensimmäisessä koitoksessa (5-1 peli) olimme toisen ulkomaalaisen, saksalaisen Jonathanin kanssa melkoinen ilmestys joidenkin mielestä. Toisten yliopistojoukkueiden managerit halusivat ikuistaa itsensä kanssamme kuviin. Aika hassua.. Pelin jälkeen muuten käydään aina kumartamassa vastapuolen joukkueen vaihtopenkille/valmennukselle, tämän jälkeen toimitsijoille/tuomareille jonka jälkeen vielä omalle vaihtopenkille/managereille jne. Tässä muuten kuva joka tuli otettua omissa harjoituksissamme syksyn aikana. Minä ja osa managereista :)

Kävin viime viikonloppuna lauantaina paikallisella ala-asteella kertoilemassa vähän millä tavalla joulua suomessa vietetään. Mukana oli myös Matt (britti) ja yläkerrasta Alexis (jenkki). Siinä sitten pikku japanilaislapsille kertoiltiin että mitä tapahtuu. Opettajat toimivat tulkkeina välissä kun tarinoita iskettiin. Kun rupesin väittämään, tietenkin, että joulupukki on Suomesta kotoisin loppui tulkkaaminen kuin seinään.. Japanilaislapset kun luulevat että vanha partasuti tulee pohjoisnavalta. Eipäs tule, kyllä minä tiedän. Korvatunturilta. Niii. Ainakin meillä on hyvä tuuri sillä pukki tulee meille suomessa illalla kylään ja viettää kanssamme aikaa, jenkeissä ja briteissä pukki sniikkaa yöllä salaa pudottelemaan lahjat pussukoihin. Mutta miksi pukki? Loppuuko kondis? Pelkääkö pukki omaa formulakuskiaksenttiaan? Eikö kielten opetus olekaan suomessa hyvissä raameissa?

jaahas, vaihdetaan aihdetta. Siinä sitten kuitenkin vietettiin tuntipari lisää koulussa erilaisten leikkien parissa. Yksi hauska muisto tuli, jos muistaa leikin nimeltä peili. Siinä yksi on selin muita kohti ja huutelee esim. "se kenellä on punaista paidassa saa ottaa yhden askeleen eteenpäin". Kun olin itse tulessa, rupesi kuumottamaan kun kaikki pienet japanilaiset olivat päässeet jo melkein hyökkäysetäisyydelle. Tähän ratkaisuna turvallinen; "kaikki jolla on musta tukka ottaa nyt askeleen taaksepäin".. :) Oli kokemuksena mielettömän hauskaa, tunnin jälkeen lapset tulivat kiittämään, kättelemään ja toivottivat hyvää joulua. Opettajat halusivat kuulla Suomesta ja Englannista vielä lisää ja kutsuivatkin meidät tammikuussa kouluun visiitille uudestaan. Kyllä me menemme toki!

Keikoista on kyselty, Rancid jää nyt väliin mutta varattiin tuossa kämppikseni Shimpein kanssa tiketit "punkspring"-nimiseen tapahtumaan. On hei meinaa melkosta artistia tarjolla, pääsen toivottavasti vihdoin viimein näkemään Jimmy Eat Worldin livenä. Samaan syssyyn tietty Dropkick Murphys, New Found Glory, Nofx, Summer Obsession... Huhtikuussa kyseinen festari, lippujen kohtalo selviää muutaman päivän päästä. Toivottavasti saadaan ne!

Nyt on Hanna siis täällä. Kun sain tietää millä koneella hän tulee, rupesin valmistautumaan kentälle menoon, ajoissa. Myöhästymismerkintä kuitenkin reissuvihkoon napsahti, mutta miksi? Täällä kun menee lentokentälle ja nousee Narita Expressistä (junasta) ulos, joutuu passintarkastukseen ennen kuin pääsee lentoaseman tiluksiin yläkertaan. Minä tämän muistin vasta kun olin aamulla täältä kämpiltä lähtenyt ja ei muuta kun takaisin ja passin hakuun. Pääsin kuitenkin perille terminaaliin ja sieltä se naikkonen suht helposti löytyikin. Pääsin heti briljeeraamaan kielitaidollani kun hoidin meille bussiliput Shinjukuun. Bussimatkalla Hannalle kuitenkin iski karu totuus Tokiosta. Korkeat pilvenpiirtäjät pistivät hieman päätä pyörälle ja tukkimiehen pitsalla tuli bussimatkan ohessa käytyä. Aikaeron piikkiin, aikaeron piikkiin. :)

Jaa että mitäs me ollaan täällä sitten tehty? Luonnollisesti nautiskeltu toistemme seurasta kun olemme olleet sen verran pitkään erossa. On sitä kierreltykin. Ensiksi Shinjukussa ihmetelty paikkoja, Harajukussa käyty Marimekon putiikissa, ihmetelty, Shibuyassa picture partyssa ikuistettu itsemme tarrakuviin ja osteltu kalliita laukkuja. ;) Eilen tässä kämpillä istuskeltiin Keitan ja Shimp Shimpin kanssa illalla murkinoiden ja Hannakin pääsi maistamaan nattoa, tätä paikallista herkkujen herkkua. Löytyy aiheesta videonpätkää. On se niin nautinto.

Nyt kello on kakskytvaille kaks ja pitäisi ruveta liikkumaan. Lähdemme tästä viettämään joulua Asakusaan, Tokion kuulemma traditionaaliseen japanilaistyyppiseen paikkaan. Sieltä pitäisi löytyä iso Buddha. Katsotaan pitääkö paikkaansa.

Tuossa juuri varasimme itsellemme asunnon Kiotosta. Juu, asunnon. Kaikista halvin vaihtoehto! Kahden viikon vuokrasopimus ja meillä on jokin tukikohta. Lentelemme näillä näkymin Osakaan 28.päivä josta sitten hyökkäämme Kiotoon samointein. Tarkoitus olisi kuitenkin vierailla Osakassa parin päivän verran myöhemmin, ja kenties käydä morjestamassa Narassa lomaa viettelevää joukkuetoveriani.

Muttamutta, nyt on meidän joulupuurot edessä. Hieman paahtoleipää ja kaakaojuomaa. Romantiikkaa...

Oskari, tässä on japanilainen poro:

Koh Tao

2006-12-17T20:45:00.000+09:00

Jessss. On taas aika vierähtänyt mukavasti. Kiirettä pitänyt ja ilmoja pidellyt :) Ennen kuin kukaan tosissaan hermostuu niin päivitelläänhän tätä blogia taas vähän väliä!

Bussiin ehdittyämme pääsimme alakerran penkeille istumaan ja siinähän se yö sitten ihan mukavasti vierähtikin. Mitään REM-unta ei ollut kyllä lähettyvilläkään mutta tuli edes vähän nukuttua. Aamulla saavuimme hyvin aikaisin satamaan jossa pari tuntia nyhjötettyämme pääsimme speed catamaranin kyytiin. Mielettömän pitkä silta piti satamasta taittaa ennen kuin pääsi botskille.

Laivan kannella puolitoistatuntinen matka vierähti mukavasti. Tuijoteltiin siinä eri sukellusfirmojen hintoja ja tutkailtiin että missä saaren kulmassa sijaitsevat. Lopulta päädyttiin Big Blue-nimiseen paikkaan jossa korttia ruvettaisiin suorittamaan. Saavuttuamme satamaan saimme kyydin tiluksille jossa meille esiteltiin minkälaisia huoneita on tarjolla. Me otimme rannalta oman bungalowin, hintaa per yö muutama euro. Pystyi taipumaan jälleen kerran. Pikainen visiitti rannalla löhöilemässä jonka jälkeen sukelluskurssi aloitettiin heti samana päivänä teoriaosuuksilla jotta saataisiin homma pyörimään. Kurssimme opettajana toimi ranskalaista alkuperää oleva Guillaume, joka tuttavallisemmin tunnettiin nimellä G. Mukava heppu kertakaikkiaan! Ensimmäisenä iltana sitten käytiin hieman kylillä pyörimässä ja katsastamassa paikkoja ennen kuin nukkumatti pukkasi päälle.

Aamulla aikainen herätys jonka jäkeen lisää teoriaa ja mereen pulikoimaan. Kaikenlaisia erilaisia harjoitteita tehtiin parin tunnin ajan jotta saatiin hieman varmuutta toimintaan. Hauskaakin hauskempaa hommaa. Seuraavana päivänä kun sitten päästään syvemmälle ja pidemmälle merelle sukeltamaan. Koh Tao on kyllä melkoinen paratiisisaari, meillä kävi hyvä tuuri sillä saavuimme sesongin ulkopuolella paikalle. Ranta oli käytännössä tyhjää täynnä ja porukka lähinnä meren pohjassa. Mukavaa hengailua loppuilta ja Matt pääsi kuin pääsikin katsomaan krikettiä yhteen aussibaariin.. Käsittämätöntä kuinka joku voi kyseisestä lajista olla aivan totaalisesti sekaisin. Minenummarra..

Jess, sitten seuraavana päivänä olikin ekan varsinaisen sukelluksen vuoro. 12 metrin syvyyteen päivän molemmilla sukelluksilla ja olihan se taas uudelleen ihan mieletöntä. Matt ja Noriko olivat molemmat ihan onnesta sekaisin kun pääsivät pohjaan ja kiittelivät kovasti että "pakotin" heidät lähtemään kyseiselle saarelle mukaan.. Samana päivänä tehtiin myös loppukokeet ja läpi meni, tiätty. Niinjuu, lisäksemme samalla kurssilla oli Sveitsiläinen pariskunta. Uros ei puhunut sanaakaan Englantia joka oli hiukka outoa. G kuitenkin hoiti selvitykset ranskaksi hänelle ettei tulisi pahoja mällejä meren pohjassa. Illalla taasen murkinoitiin ja fiilisteltiin auringonlaskua (kuten joka päivä) residenssimme rantaravintolan terassilla. Ei pöllömpi paikka..

Noriko lähti sitten illalla takaisin kohti Bangokkia koska hänen tuli tavata ystäviään siellä joten jäimme Mattin kanssa asuttamaan bungalowiamme kahdestaan. Tehtiin illalla hieman ostoksia (lisää t-paitoja) ja katteltiin pallopelejä pubissa jonka jälkeen olikin pakko päästä nettikahvilaan mesettämään.. :) Heh.

Viimeinen päivä sukelluskurssilla ja kaksi sukellusta 18 metriin jäljellä. Heti aamulla seiskan aikoihin oli lähtö merelle ja mikäs mieleenpainuvampaa kuin päivän ensimmäinen sukellus. Päästyämme tavoiteltuun syvyyteen nähtiin allamme heti ensimmäinen hai. UUUUHHH. Niitä tuli pari siihen pörräämään ja nopeasti sitten häippäsivätkin. Ihan kun tämä kroppa ei olisi tarpeeksi lihaisa mitähäh. Liikaa Saarioisten kytkinlevyjä näemmä. Nomuttajuu, noin puolitoistametrisiä möllyköitä olivat. Parempi tutustua pienempiin kait ensimmäisenä.. Hienoa tässä hommassa oli se, että meillä pörräsi koko päivän kuvaaja mukana. Todistusaineistoa haiden olemassaolosta löytyvi deeveedeeltä! Toinen sukellus olikin sitten viimeinen kurssin koitos. Lähinnä kikkailua ja poseeraamista kameralle veden alla ja erilaisten elukoiden bongailua. Tuntui ihan että aika loppui kesken, olisi halunnut nimittäin sukellella vaikka kuinka pitkään..

Illalla olikin sitten edessä papereiden täyttämistä ja "kurssijuhlat". G toimitti meille sukelluskortit ja merkkailtiin logiin mitä on tullut tehtyä. Sitten katseltiin yhdessä dvd päivän tapahtumista ja aika hienoltahan se näytti kertakaikkiaan. Tämän jälkeen lähdettiin toisen kurssin porukan kanssa yhdessä illastamaan pihviravintolaan saaren "ytimeen". Jollain randompickuptaksilla taas liikenteeseen ja lavalle pelkäämään että koska noutaja tulee. Tutustuttiin sitten hulvattomaan kolmikkoon, englannista kotoisin oleva kaveriporukka oli lähtenyt pari kuukautta takaperin kiertämään maailmaa ja heillä on matkaa edessä vielä ensi syksyyn saakka. Mahtavaa.. Heidän kanssaan istuttiin sitten iltaa melko pitkään ja hauskaa riitti.. Meidän lisäksemme seurassamme oli saksalainen tv-reportteri Berliinistä. Melkoista kansaa.. :) Rannalla istuskeltiin ja kikkailtiin yksissä rantabaareissa olevissa juhlissa. Sellaista..

Aamulla herätys ja bungalowin luovutus edessä. Sniff. Matt kyhjötteli varjossa kirjaa lukien keskipäivän kuumuudessa mutta itse vielä uhmasin luonnon lakeja ja menin rannalle hetkeksi käristämään pekonia. Törmäsin sitten sattumalta tv-reportteriin ja siinä vaihdettiin loikoillessamme vielä kuulumisia ja pulikoinnin jälkeen suihkuun ja menoksi. Saimme kyydin satamaan josta sitten samanlaisella paatilla matkasimme takaisin mistä tulimmekin. On se vaan niin leppoisaa löhöillä paatin kannella helteessä ja miettiä kuinka kylmä Suomessa mahtaa olla.. :) Paattimatkan jälkeen bussiin jossa esitettiin koreilematta maailman huonointa viihdettä. Filmi nimeltä Solar Attack. Täyttä jööttiä. Ei riitä sanat kuvailemaan kyseistä kokemusta. Kamalaa. Bussi oli melko tyhjä joten tilaa riitti loikoilla. Joutuikin sitten nukkumaan kun ei leffa nirsolle kelvannut. Niih. Mukavan pilkkimatkan jälkeen saavuimme jälleen pääkallopaikalle Khao San Streetille jossa pörräiltiin jonkin aikaa katsellen käsittämättömän sekavaa toimintaa. Väsymys oli jo melko kova joten otimme taksin lentokentälle josta löytyi penkeiltä mukavasti tilaa nukkua hiukka lisää. Pari tuntia loikoilua jonka jälkeen check-innnnn. Siinähän sitten seistiin jonkin aikaa kunnes tajuttiin katsoa viereiseen jonoon. Kattos, Rea, Aya & Norikohan siinä. Koko remmi oli jälleen kerran koossa ja ruvettiin vaihtamaan fiiliksiä mitä kukin on reissulla saanut aikaiseksi. Lennot takaisin meni rattoisasti. Taipeissa päästiin vaihtamaan terminaalia makeella automaattijunalla. Kaikesta sitä pieni lapsi jaksaakin innostua..

Paluumatkalle jäi päälle shortsit ja släbärit ku ei oo tosimiehellä kylmä. Tokiossa sitten totuus paljastui kun kylmyys tosiaan iski. Kipeäksihän sitä sitten mies tulee kun ei nöyrry ilmojen haltioiden edessä. Takkia en ole tosin vielä tähänkään päivään mennessä hommannut.. :D Taannoin läimin blogiin kuvia 2-kerroksisesta parkkiksesta, nyt tuli matkalla nähtyä 4-kerroksinen. Yritän bongata vielä massiivisempia ja kuvailla. Tuossa matka tiivistettynä taisi olla. Mahtavia muistoja kertyi taas roppakaupalla.. Kaikki kuvat löytyy tuolta;

Bangkok-Siem Reap-Koh Tao

Kingdom of Cambodia

2006-12-08T03:05:00.001+09:00

Päivähän on suhteellinen käsite. Kyllä. Iski flunssa päälle ja siihen samaan syssyyn Prison Breakin ensimmäinen tuotantokausi. Ollaan poikain kanssa työstetty 16 ekaa jaksoa tässä kolmen päivän aikana menemään.. :) Mutta jatketaanpas sitten taas asiaan, menolippu naapuriin kiitos..

..aamulla aikaisin herättyämme kirmasimme seven elevenin kautta odottelemaan bussia joka veisi meidät Thaimaan ja Kambodzan rajalle. Bussia odotellessa tapasimme belgialaisen naisen Krisin joka oli ollut matkailemassa jo jonkin aikaa ja sattui olemaan matkalla samaan määränpäähän kanssamme. Siitähän sitten yhdessä jonkin aikaa jurotettiin ja viimein joku miekkonen kertoi että pitää vähän kävellä bussille koska eihän se tästä mene. Jep. Thaimaalaiset bussit on ihan luksusta. Ilmastointi toimii ja penkkejä voi väännellä niin hyvin että takana istuvan jalat pystyy katkomaan jos halajaa. About 4-5 tuntia bussissa ja pysähdyimme sitten hoitamaan viisumeita rajan tuntumaan. Siinä odotellessa eksyimme paikalliseen markkinapaikkaan jossa oli lihaa tarjolla. Ostin sianpään:

No en ostanut. Haju koko paikassa oli niin karmiva ettei pystynyt kovin kauaa viihtymään. Kambodza kutsui. Rajan ylitys oli aika hassua, näiden kahden maan välimaastossa kun on hillitön määrä upouusia kasinoita. Veroja maksetaan varmasti iiiihan jokaiselle. Pääsimme rajan ylitettyämme ns. transfer-bussiin joka vei meidät Poi Pein "bussiasemalle". Kyseessä on vanha räjähtänyt rakennus jonka ympärillä on hiekkaa. Se tarkoittanee parkkipaikkaa johon voi ajaa bussin kanssa. Pahin oli kuitenkin edessä, bussimatka Siem Reapiin. Asvalttia rupeaa arvostamaan sen jälkeen kun sen matkan on tehnyt. 7 tuntia pienessä bussissa, rakennettu n. 10 hengelle mutta meitä oli siinä 20 ihmistä rinkkoineen päivineen. Upeata, sanoisinko. Tie on pelkkää hiekkatietä joka ei oikeastaan missään vaiheessa ole tasaista. Kuoppaista menoa. Bussi hytkyy ja hyppii minkä kerkeää, välillä tulee asvalttinokareita ja kuski yrittää aina ajaa jokaiseen sellaiseen. Varmaan lämmittää renkaita..

Siem Reappiin perille yöllä. Menimme johonkin paikalliseen majataloon ja rupesimme kinaamaan huoneiden hinnoista. Vaikka maassa on erittäin halpa hintataso, kyse on periaatteesta. Kambodzalaiset ovat havainneet saman teorian minkä meille suomalaisille miljonäärijussi Ville Loponen jo aikoinaan esitti; "massi on massii". Huoneiden hinnaksi muodostui sitten lopulta n. 2 dollaria/yö per naama. Pystyisi jo skottikin taipumaan. Noriko otti Krisin kanssa yhteisen huoneen ja me päräytettiin Mattin kanssa huoneeseemme. Sinänsä taas kovin yllättävää, parisänky ja yhteinen peitto.. Lopulta saatiin huoneeseen kuitenkin myös toinen sänky. Jes. Huoneissa oli aika hupaisat kirjoitetut ohjesäännöt.. Mihin mä mun aseet ja kultaharkot sitten oikein vien?

Aamulla aikainen herätys jälleen kerran ja kohti matkan helmeä, Angkor Watia. Niitä temppeleitä katsastamaan. On se ihmislapsi melkoisen pieni kun tuon kaiken keskellä rupeaa taas miettimään että miten näitä on aikoinaan rakennettu. On sillä ranskalaisella kaverilla tullut varmasti melkoiset patongit housuun kun on yhtäkkiä löytänyt tuollaisen pikku kylän keskeltä ei mitään. Ylistyssanoja sun muuta voisi arkkitehtuurista ja kaikesta paikkaan liittyvästä jakaa vaikka kuinka paljon, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen että jos on mahis niin kannattaa mennä kokemaan kaikki sinne itse. Kikkailemaan sinne missä se Angelina Jolie on Tomb Raideria kuvatessaan mennyt. Hehe.. Siinähän se syy miksi tuonne halusin. Juuei.

Milläs me liikuttiin paikan päällä, tuktukilla tietty! Vuokrattiin aamulla koko päiväksi tuktuk ja oma kuljettaja kymmenellä dollarilla. Siinä sitten koko päivä paikasta toiseen mentiin kuskimme avustuksella. Ei hän suinkaan englantia puhunut, elekieli ja hullu viittominen toimii aina. Täällä japanissa siihen on alusta alkaen tottunut :) Illalla kiivettiin yhden temppelin päälle katselemaan auringonlaskua. Kaunista, ei voi muuta sanoa..

On aina niin hauska vitsi kun ravintolassa joskus ruoan saaminen kestää. Joku laukaisee aina että "nyt ne varmaan meni tappamaan sitä lehmää/härkää/sikaa tms." No nyt se on todistettu että näin jossain päin maailmaa tehdään. Käytiin temppelikiertelyn lomassa syömässä ulkoilmaravintolassa. Tilasin kanaa jossain muotissa ja siinähän sitten huomattiin että keittiön takana ravaa lauma kanoja. Nirri pois, karvat nevadaan ja elukka pataan. Pysähtyi vaan katsomaan että mitä h'''ttiä? Galleriasta löytyy yhtä kuvaa zoomatessa viimeinen otos tästä poloisesta joka ruoaksi joutui. Ei jotenkin vaan saanut sitä ruokaa alas. Kuvotti sen verran. Tällasta.

Suomi! Kambodzassa on ihmisillä nykyään myös matkapuhelimia. Ei mitä tahansa matkapuhelimia vaan Nokialaisia. Missään en nähnyt muita puhelimia käytettävän kuin Nokian luureja. Hupaisaa. Tuli nähtyä myös melko sydämen pysäyttävää toimintaa liikenteessä. Mopoilla/skootteriviritelmillä suurin osa ihmisistä kulkee, ei kukaan tietenkään ole kuullut kypärästä yhtään mitään. Tuktukissa istuessamme oli hauska heitellä paikallisten kanssa yläfemmoja kun he ajelivat meidän ohi. Välillä oli hieman enemmän väkeä pyörän päällä, oikeastaan poikkeus oli jos joku ajoi yksin. Isä ajoi pyörää, äiti istui takana pikkulapsi sylissään. Yleinen näky. Harmittaa kuitenkin etten kerennyt ottamaan kuvaa todistusaineistoksi, mutta tulipahan tämäkin nähtyä. Mopolla KUUS PÄÄLLÄ! Kolme aikuista ja kolme lasta olivat pystyneet ahtautumaan saman mopedin penkkiin ja siinähän he Siem Reapin päätietä päräyttelivät menemään. Jepjep..

Ilta taittui sitten mukavasti syödessä suht hienossa ravintolassa kun paikallisiin olosuhteisiin verrataan. Ensimmäisenä iltana kävimme muuten paikallisessa "ravintolassa" majatalon vieressä syömässä. Ruoan ohella tilaamani olut toimitettiin paikalliseen tapaan "bisse jäillä". Matkalla tuli maistettua jopa Bangkokissa juotua olutta pahempaa litkua. Hyvät ihmiset, jos näette jossain Black Panther-nimistä ohrapirtelöä, kiertäkää kaukaa. Ihmisyyden nimissä.

Herätys jälleen uuteen päivään. Kris lähti meitä aikaisemmin seuraavaan kohteeseen ja siinä sitten vaihdettiin s-postiosotteita ja hyvästeltiin. Mahtava tyyppi. Pälyilyä kylällä jonkin aikaa ja sitten olikin aika lähteä tsekittämään toden teolla. Kambodzasta maateitse Chumponiin josta laivalla Koh Taolle, myöhästymättä kertaakaan. Takaisin Thaimaan puolelle siis. Paluumatkalla bussi oli astetta isompi, mutta ei se nyt mitenkään herkkua taaskaan ollut. Päinvastoin. Ensimmäisellä kerralla matkatessamme meidät pysäytti kerran lauma lampaita ja toisen kerran lehmät. Paluumatkan aikana tietä oli kuitenkin ylittämässä varsin hupaisa ilmestys, valtava sorsalauma.

Merkillepantava asia matkan varrella oli myös bensa-asemien määrä. Nimittäin yrittäjiä tällä saralla löytyy valtava määrä. Teiden varteen mihin sattuu ihmiset perustavat omia petroolipisteitään. Parasta onkin sitten mennä tilaamaan yksi "Pepsi Gold" tai heittää vaikka että "pist yks kokis".. Kyseinen kuva on otettu ihan oikealla bensa-asemalla, mutta puteleita myydään joka kojussa esim. vaatteiden vieressä..

Päästessämme takaisin Kambodzan ja Thaimaan väliselle rajalle, rupesi virkamies jäädyttämään ihan toden teolla ja siinähän sitten jonoteltiin yllättävän kauan. Tunti meni helposti ja jono taittui kymmenisen ihmisen verran. Ruvettiin jo epäröimään että ehtiikö tässä sittenkään perille Bangkokkiin ajoissa vaihtamaan yöbussiin Chumponiin.. Lopulta kuitenkin selvittiin rajan toiselle puolelle ja kasinot jätettiin testaamatta kun aika ei riittänyt. En tiedä olisivatko edes päästäneet sisään kun sen verran rähjääntyneeltä näytin. Bussin odotusta toisessa päässä. Vihdoin viimein bussimme tuli ja matka kohti Bangkokkia alkoi. Toivottiin vaan että kuski ei rupea hyytymään matkan varrelle pysähtelemään liikaa. Onneksemme näin ei käynyt ja saavuimme lopulta Khao San streetille puoli yhdeksältä illalla. Nopeasti ensimmäiseen puljuun kysymään piljettiä Koh Taolle. Koska lähtee bussi? - Nyt! Siitä sitten katukeittiön kautta pat thait naamaan ja kiireen vilkkaa bussille. Ehdittiin! Yöbussi, josko sitä nyt saisi nukuttua? Matka sukelluskohteeseen alkoi nyt...

Bangkok

2006-12-04T23:03:00.000+09:00

Nonni. Nyt syö miestä. Olin jo kirjootellu tämän viestin lähes loppuun saakka mutta kone päätti mennä juntturaan ja kävi legendaariset. Kaikki hävis. Muttatuotanoin, otetaan uusiksi hieman lyhennettynä versiona. Takaisin Japanissa ja hengissä. Rahat on lompakosta hävinnyt mutta tilalla on sukelluskortti. Kaikki on siis kunnossa ja nyt ollaan valmiina kertaamaan viimeisen parin viikon tapahtumia.

Eihän siitä nukkumisesta viimeisenä yönä sitten loppupeleissä tullut yhtään mitään. Oli niin paljon tärkeää tekemistä (lue:mesetin) ettei sitten tullut nukuttua tippaakaan. Samoilla silmille viideltä taksin kyytiin ja juna-asemalle. Vaihdettiin Tokyo stationilla junaa ja kikkailtiin kentälle. Aamulla aikaisin, hyvin aikaisin.. Ensimmäinen lento sujui rattoisasti, yritin nukkua muttei tuo lentokoneessa pilkkiminen mitään huippuhommaa kyllä ole. Päinvastoin. Viihdytin siis itseäni Tokyo driftin parissa ja yritin bongailla tuttuja maisemia mm. Shibuyasta. Taipeissa koneenvaihto ja suunta kohti Bangkokkia. Joskos sitä nyt sitten nukuttaisi, ei pysty. Tässä mahtavassa lentokoneessa kun oli jokaisella matkustajalla edessään screeni josta pystyi valikoimaan itseään miellyttävää viihdettä. Leffavalikoima oli melko hyvä ja tulikin tiirailtua uutta Adam Sandler-pätkää nimeltä Click. Ihan mahtava, Sandler on kurko. Kuten David Hasselhoff myös. Siinä se matka menikin..

Lämmintä yli 30 celssiusta! Bangokkiin saavuttuamme löytyi ICU:ssa viime vuonna opiskelleet tytöt helposti. Yhdessä lentokentältä päräytettiin Khao san streetille katselemaan joskos niitä vapaita majataloja löytyisi ihmiskirjon seasta. Heti toisella yrittämällä onnistui, ilmastoitu huone about 3 euroa yö per turpa. Mattin kanssa saatiin huone jossa oli ylläri ylläri, parisänky ja yhteinen peitto. Mahtavaa. Tästä kuitenkin toivuttuamme rinkat nurkkaan ja ravintolaan syömään. Paikalliset tarjosivat meille illallisen ravintolassa jossa toinen heistä silloin tällöin myös työskentelee. Jos siis oikein ymmärsin. Siinä vaiheessa rupesi jo väsyttämään melko paljon joten turhan myöhään ei jaksanut riekkua. Tset.

Toiseen päivään suht aikaisin herättyämme painelimme ottamaan selvää että miten Kambodzaan pääsee, mistä viisumit jne. kannattaa hommata. Bussilla matkustamista edessä tunti jos toinenkin.. Rea ja Aya päättivät ottaa tiketit Phukettiin ja viettää aikaa mieluummin rannalla makoillen kuin säätäen ties missä. Eipä tuo mitään, meitä lähti siis naapurimaahan lisäkseni Matt ja Noriko. Kun tiketit saatiin ostettua, paineltiin syömään ja kiertelemään kojuja. T-paitasektorilla flippasi aika pahasti. Kun oli suht halpaa niin piti vähän uudistaa vaatekaappia siltä osastolta. Ja vanhoja ei tietenkään heitetä pois vaikka kuinka kulahtaneita olisivat. Niih. T-paidat taitavat olla jonkin sortin intohimo meikäläiselle. Ei siinä sen kummempia saatu aikaiseksi, otettiin iisist, syötiin hyvin, juotiin maailman tähän mennessä pahinta olutta ikinä ja kerättiin voimia sillä oli tiedossa että seuraavana päivänä voi bussissa tulla takalisto kipeäksi.

Kuvia päivittelen reissulta hieman myöhemmin kun on ollut pikkaisen ongelmia niiden nettiin laittamisen kanssa. Meidän yhteys täällä kampuksella kun on pätkinyt tässä pari päivää nihkeän paljon. 150 kuvaa kokonaisuudessaan löytyy, yritän laittaa niistä edes joitain katseltavaksi. Kambodzan matkalta jatkan tarinointia huomenna ja yritän niitä kuvia säätää kehiin.

Menoks!

2006-11-21T02:18:00.000+09:00

Jesjesjoo, parin tunnin kuluttua koittaa lähtö Bangkokkiin. Kello on tällä hetkellä siis hyvin paljon kun ottaa huomioon että pitäisi neljän jälkeen heräillä. Lainatakseni sanoja suurelta viisaalta mieheltä, haudassa kerkeää lepäämään.. Ensiksi lento Taipeihin jossa vaihdellaan konetta ja sieltä sitten Bangkokkiin. Saas nähdä mitä siellä sitten tapahtuu. Yhden täällä asuvan hemmon kaverit tulee meitä lentokentälle vastaan ja auttavat buukkaamaan ekaksi yöksi hotellintynkää Bangkokista. Sen jälkeen suunnitelmat onkin sitten melkoisen levällään, vaihtoehtoja on monia mutta katsotaan mitä niistä toteutetaan. Matkaan meitä lähtee sekalainen seurakunta, mie ja kämppis Matt, Aya, Rea & Noriko. Mattin oon jo melkein saanu houkuteltua lähtemään sukeltamaan kanssani, mies miettii vielä. Toivottavasti hänkin lähtee kuitenkin suorittamaan korttia!

Final examit oli ja meni, ei jaksa pahemmin tuloksista jännittää. Katellaan niitä sitten kun takasin palaillaan. Oltiin lauantaina japaninkielen ryhmämme kanssa juhlistamassa yhteisen alkutaipaleen kunniakasta loppua. Ensiksi tabehoodai (syö mitä jaksat) jossa työstettiin 90 minuuttia shabu shabua menemään ja tämän jälkeen nomihoodai (juo mitä jaksat) kahdeksi tunniksi ja alla näkyy että hauskaa riitti. Tapasimme viereisessä pöydässä olevia world of warcraft-pelaajia. Heillä oli ensimmäinen miitti kyseisessä paikassa. Siinä sitten jonkin ajan kuluttua pidettiin puheita puolin ja toisin, esiteltiin kurssilla opittuja japaninkielen taitoja ja pidettiin tarjoilijapoika kiireisenä. Loppujen lopuksi kävikin niin että pöytämme ympärillä hääräsi kolme tarjoilijaa kun tilauksia tuntui riittävän..

Nyt on kuitenkin paineltava nukkumaan. Ei pysy hereillä enää. Voipi olla että reissun päältä ei välttämättä kerkeä tänne kirjoittelemaan mutta nou hätä, dokumentoin tapahtumat parhaani mukaan ja kuvia saan toivottavasti paljon taas otettua. Muuuutta kuulemisiin, Tokio kuittaa tältä erää.

ps. jep, lisäsin tuohon sivun vasempaan reunaan rontti viikko sitten laskurin. ihan huvin ja urheilun vuoksi. kyllähän täällä näemmä jokunen lukijakin käy. tänks.

FC Tokyo - Kawasaki

2006-11-12T19:56:00.000+09:00

Hyvää isänpäivää DAD!

Jee, eilen oli penkkiurheilijan paratiisipäivä. Lähdettiin äijäporukalla paikan päälle katsomaan FC Tokyon peliä. Ostettiin liput tuossa viikko takaperin kun ollaan jo pitkään puhuttu että peliin pitää mennä. Tokyon kotistadiumi sijaitsee tässä aika lähellä. Kymmenisen minuuttia kun pyörällä täräyttää. Vähän oli nihkeä fiilis kun heräsi aamulla ja huomasi että ulkona sataa vettä. Koko viime viikon kun oli aurinkoinen keli ja tietenkin pelipäivänä sataa. Mutta eihän tuo nyt menoa haittaa. Stadioni on melko hulppea ja tunnelma pelissä oli aika huippua vaikka (sateen takia?!?) yleisöä olikin vaan 24,000. Ääntä piisasi koko ajan, laulaminen oli lähes tauotonta. Vähän eri fiilis mitä Suomessa.. Mutta itse peli, "#%&€ mikä klassikko! Ei uskoisi että tuollaista peliä pääsee eläessään todistamaan mutta onhan se näköjään mahdollista. Urheilujournalistin urani lähtee käyntiin kertomuksella ottelun tapahtumista lyhyehkösti;

FC Tokyo - Kawasaki 11/11/2006

Pelin alusta alkaen huomasi että puolustaminen ei ole just se juttu mihin keskitytään täällä pelatessa. Muutama minuutti pelattu ja taululla 0-1, Tokyon veskari päätti sössiä keskityspallon totaalisesti ja helppo häkki. Reilu kymmenen minuuttia pelattu ja Tokyon brassikärki Lucas murjoi tasoituksen. Tämän jälkeen tolpat kolisi molemmissa päissä ja 17. minuutin kohdalla peli olikin jo 1-2. Puhuttiin jo että nyt on koripallolukemat tulossa taululle jos peli jatkuu samanlaisena. Nooh, kyllähän se jatkui. Maaleilla mässäiltiin seuraavan kerran ensimmäisen puoliajan lopussa kun Kawasakin brassikärki Juninho täräytti kuukauden maalin ja taululle 1-3. Half time. Heti toisen puoliajan alkuun Kawasaki iski Tokoyn puolustuksen sössimisen jälkeen jälleen, 1-4. Pari minuuttia edellisestä Tokyo kavensi tilanteeksi 2-4 ja pieni toivonkipinä saatiin jälleen syttymään. 60. minuutin kohdalla Kawasakin Juninho yritti kalastella rankkaria, toinen keltainen kortti ja pihalle. Raivoisaa puskemista kohti kawasakin maalia Tokyon puolelta mutta mitään ei tapahtunut. 83.minuutin kohdalla kuitenkin stadion räjähti kun kärkeen paria minuuttia aikaisemmin otettu japanilainen hujoppi, Sota, nekkasi kavennuksen. Kawasaki rupesi pelaamaan aikaa ja tuomari ei moisesta tykännyt. Vasemmalle pakille toinen keltainen kortti ja pihalle. Meni about 3 minuuttia että mies saatiin kentältä pois kun purnaaminen vaan jatkui jatkumistaan. Neljäs tuomari näytti lisäaikaa, 6 minuuttia! Lisäajan toisella minuutilla se sitten tapahtui, 4-4! Hurmos oli vallaton. Mutta ei riitä vielä, klassikko ei ole klassikko jos se päättyy tasapeliin. About 95 minuuttia pelattu ja hirveä pommi 30 metristä, 5-4! Siinä se taululla näkyy..

Tärkeää informaatiotulvaa: kaljaa saa japanissa viedä katsomoon.

Sunnuntaita

2006-11-12T12:46:00.000+09:00

Japanissa on ihmisiä tärkeissä töissä. Jotenkin pistää hieman hämäämään että esim. parkkipaikkojen risteyksessä järjestystä valvoo yleensä 2-4 ukkoa valokeppiensä kanssa. He sitten pysäyttelevät liikennettä jos sikseen tulee. Tärkeintähän on kuitenkin että kaikilla on töitä. Jepjep. Otan vielä joskus kuvan aiheesta. Synttärijuhlista btw löytyy muutama kuva ja tuosta voi tsekkailla minkälaisen kakun jne. olivat hommanneet. Uskomatonta jotten sanoisi.

Viime viikonloppuna kun pelasimme ICU-festivaalien aikaan ICU-cupissa, joukkueemme eteni finaaliin saakka. Sinänsä hieman karvas tappio kun vastapuolen joukkue koostui lähinnä ICU F.C:n pelaajista. Niistä joiden kanssa reenaillaan muutama kerta viikossa. Itselläni jäi finaali lyhyeksi kun takareisi rupesi vihoittelemaan. Ei viitti rikkoa sitä nyt kun kausi alkaa muutaman viikon kuluttua. Kuva kivenkovasta Global Housen tiimistä olkaatten hjuvat. Lisää tarinaa pelien kuninkaasta luvassa myöhemmin..

Finaalin jälkeen lähdimme koko joukkueen voimin juhlistamaan loistavaa menestystä meille varattuun ravintolaan. Kyseessä oli jälleen kerran all you can eat/drink-mentaliteetilla toimiva paikka ja menohan oli sen mukaista. Finaalissa koettu tappio unohtui hetkessä ja yhtäkkiä laulettiin yhdessä voiton kunniaksi Saksan kielellä fudislauluja. Aika mahtava meisinki kaiken kaikkiaan. Hauskaa oli huomata että ravintolasta poistuessamme tuntui että kello olisi about 2 yöllä tai vastaavaa mutta mitäpä vielä. Yheksä. Aasian väestöä vähän rupesi jo huimaamaan siinä vaiheessa ja he painuivat nukkumaan heti takaisin päästyämme. Mm. molemmat japanilaiset kämppikseni olivat illan aikana melkoisen tulessa... :)

Pari juttua tuli taas mieleen maailmanmenosta täällä. On jotenkin ihan hämmästyttävän kummallista huomata kuinka paljon ihmiset jaksavat jännittää täällä arvosanojensa puolesta. Hirvee ressi porukalla päällä että on saatava mahdollisimman hyvä arvosana. Itsellä kun se ei ole ikinä ollut mikään elinehto opiskelujen suhteen. Kunhan sitä nyt kunnialla läpäisee ja yrittää samalla oppiakin jotain niin hyvä tulee. Liiallinen jännittäminen on täysin turhaa. Mielestäni. Toinen asia on kummastuttanut, suurin osa vaihtareista ottaa hillittömän määrän kursseja ja tuskailee niiden kanssa paniikissa. Mitä järkeä on tulla Japaniin asti istumaan kirjastoon ja lukemaan ne samat kirjat jotka voi yhtä hyvin lukea omassa kotimaassaan? Nou järki. Kolmas kohta tässä julistuksessa. Jobhunting. Samalla kurssilla kanssani olevan Masahikon kanssa aiheesta yksi päivä juttelin kun hän kertoili menevänsä työhaastatteluun. Täällä jengi hankkii itselleen etukäteen työpaikan käymällä ensiksi erilaisissa infotilaisuuksissa jne. joidenka jälkeen firmoissa työhaastatteluissa. Esimerkiksi Masalle tarjottiin jo yhdestä graafisen alan yrityksestä hommia heti kun hän valmistuu täältä yliopistosta. Hienointa hommassa on tietenkin se, että koko prosessi aloitetaan hyvissä ajoin. Masa valmistuu aikaisintaan puolentoista vuoden kuluttua ja hänellä on jo työpaikka tiedossa. Hän sitten käy muissa kiinnostavissa työhaastatteluissa ja valmistuttuaan pääsee valkkaamaan mihin menee töihin. Jepjep.

Japanilaisten kohteliaisuudesta ja vieraanvaraisuudesta tekisi mieli kirjoittaa vaikka mitä, mutta jotenkin tuntuu että sitä on mahdoton sanoin välittää eteenpäin. Se pitää itse kokea täällä paikan päällä. Mihin tahansa sitä meneekin esim. ostoksille/syömään niin täällä kyllä voi havaita sen että jokainen ihminen saa ansaitsemansa huomion. Irasshaimaseeeee rupeaa kyllä silloin tällöin jo hieman sieppaamaan mutta on se kivaa aina kun joku toivottaa tervetulleeksi maitokauppaan tai mihin ikinä meneekin. Yksi esimerkki tuli mieleen paikallisten tunnollisuudesta. Arthur yhdellä kauppareissulla ostoksia pakatessaan unohti lompakkonsa kauppaan. Siellä sattui olemaan melko paljon rahaa. Miestähän kismitti. Parin päivän päästä tuli kuitenkin puhelu yliopiston student organisationin tädeiltä. Lompakko on noudettavissa poliisiasemalta. Joku oli kiikuttanut lompakon poliisiasemalle, sieltä sitten selvittivät että kenen lompakko on jne., soittivat yliopistolle kun selvisi että opiskelee täällä ja yliopistolta soitettiin hänelle. Käytiin sitten hakemassa lompakko talteen poliisiasemalta ja kuten arvata saattaa, kaikki oli tallella viimeistä jeniä myöten. Kurkoa.

Kaupan kassat on aika hassuja. Monessa paikassa kassalaite on sellanen masiina johon kassatäti syöttää rahat ja sieltä tulee automaattisesti vaihtorahat takaisin. Erheitä harvemmin siis pääsee syntymään.. sellattista täältä tällä kertaa. Niinjuu, tuge tuossa jokin aikaa sitten kyseli että mihin sitä kannattaisi täällä mennä. Sen takaan että jos pari viikkoa Tokiossa aikoo viettää niin tekemistä löytyy saletisti. Hyvin erilaista Japania tuli kuitenkin nähtyä Naganon reissulla. Riippuu vähän mistä tykkää. Paha se on sanoa, ehkä sitä on viisaampi kun on ollut pidempään ja käynyt vähän enemmän eri paikoissa täällä. Kiotoa kaikki kovasti kehuvat, sinne mennään heittämään pitkä viikonloppu jos toinenkin vielä jossain vaiheessa takuuvarmasti. Vähän reilu viikon päästä kuitenkin on lähtö Thaimaahan edessä kun on täällä parin viikon breikki. Lentoliput hommattiin tuossa viikko sitten ja Bangkokkiin tästä täräytetään 21.päivä. Sen jälkeen on vielä vähän hakusessa mihin paikkaan mennään ja mistä, mutta varmaa on se että veden alle mennään, ainakin minä.. :)

Nagano

2006-11-03T19:50:00.000+09:00

Jessjessjoo! Viime viikonloppu oli huippua. Perjantaina täällä kampuksen uumenissa Canada Housen pojat järkkäsivät bileet, oli aikamoinen meininki taas päällä. Illalla Matt & Shun kyselivät että hotsittaisiko lähteä la-aamuna Naganoon kikkailemaan. Toki! Yöunet jäivät hiukka vähiin sillä lähtö tapahtui aikaisin aamulla. Shun lähti autolla kuskailemaan meitä (minä, Shun, Matt, Shoko, Yoko) kohti Naganoa sillä hänen perheellään on siellä mökki vuoristossa. Uujea. Maisemat oli todella mahtavat ja tulipahan otettua reissusta melko paljon kuvia. Kaikki on nähtävissä klikkailemalla noita alla patsastelevia poikia.

Nagano

Matkalla tuli bongattua kummallisia asioita. Paikka jonka nimi on Saku, kauppakeskus nimeltään Apina ja hassuhko masiina josta voi ostaa mättöä. Oli pakko testata ja ottaa kanaa ja ranskalaiset. Ihan ok tavaraa. 3-4 tuntia autossa oltuamme pääsimme Naganoon ja Shun vei meidät katselemaan hiukka lähistöllä olevia paikkoja. Ihmeteltävää riitti vaikka kuinka. Iskettiin syömään japanilaista perinneruokaa Sobaa. Se on se ruskea velli siellä kuvien seassa mikä on kyseistä tuotetta. Ruskeaksi sen tosin teki curry..

Nomuttajuu, tämän jälkeen mökille perille. Melko hulppea tönö. Möksällä pistettiin riisit ajastukselle ja lähdettiin onzeniin, luonnon lämpimään kylpyyn. Oli aika mahtava olo loikoillessa munasillaan kuumassa vedessä ja katsellessa vuoristomaisemia. Kaikkia kuvia ei valitettavasti voi laittaa yleiseen levitykseen.. Shun on kova poika lumilautailemaan ja sovittiinkin jo kylpemisen lomassa että talven aikana mennään yhdessä lautailemaan Naganon rinteille. Hauskempi juttu on se, että hän fiilistelee aina Risto Mattilaa. Suosikkinsa on hän.

Illalla takaisin mökille päästyämme pistettiin yhdessä tabemonoa (ruokaa) tulemaan. Syötiin shabu shabua ja paljon keitettyjä vihanneksia. Kyllä. Minä. Vihanneksia. Syödä. Vedettiin sitten itsemme ähkyyn ja ruokalevolle, iltateelle ja nukkumaan. Nukuttiin sitten paikalliseen tapaan lattialla fuuttoneilla. Aamulla selkä oli jostain syystä jumissa.. Herättyämme söimme aamupalaa. Vihanneksia. Eilisillalta jääneitä keitettyjä vihanneksia. Matt rupesi jo vähän kiroomaan että onko iiiihan pakko syödä tuota tavaraa. Tuota kuvaa katsellessa tulee kyllä kieltämättä hieman ikävä ruisleipää..

Kuitenkin, aamiaisen jälkeen uuteen onzeniin jälleen relaamaan. Tämän jälkeen kävimme ravintelissa murkinoimassa ja sitten olikin jo pikkuhiljaa lähtö kohti Tokiota edessä. Paluumatka ruuhkassa kökötellessä meni vallan rattoisasti, pelattiin sanapeliä japanin kielellä, seuraava sana piti alkaa edellisen sanan lopputavulla. Yllättävän hyvin pysyin mukana. Apuja kuitenkin tarvittiin vähän väliä. Mutta ihmeen monta sanaa sitä osaa. Takaisin kampukselle tullessamme huomasi autosta ulos astuessaan että ilma oli melkosen paksua. Vuoristoilman jälkeen tämä Tokion ilmanlaatu ei nyt hirveesti häikäissyt..

Tajusin muuten tässä juuri että söin kolme lämmintä ateriaa perjantain aikana. Huippua. Eilen mulla oli synttärit ja ihmiset täältä järkkäsivät bileet karaokepaikkaan. Shimpei, Nozomu, Matt, Angelica, Jonathan, Ulli, Keita, Aya, Rea, Risto & Arthur juhlivat kanssani ja sain heiltä kaiken lisäksi hienoja lahjoja :) Mahtava meininki, melkoisen kakun olivat saaneet aikaiseksi ja muutenkin huippuilta! Kuvia laittelen myöhemmin tulemaan kunhan saan niitä itselleni. Nyt täällä kampuksella on menossa ICU festival, kaikki klubit ovat tekemässä jotain, myymässä ruokaa tai jotain vastaavaa toimintaa. Mitä tekee soccer clubin pojat? Nauttivat aurinkoisesta säästä ja makoilevat nurmikolla ja katselevat esityksiä. :) Wadaikoa, karatea, erilaisia perinteisiä japanilaisia tansseja ja kaikkea mahdollista on nähtävissä. Itse lauleskelin pienen akustisen setin kitaran kera yhdessä kahvilassa. Pääosin omia biisejä mutta kyllä sinne ne perinteiset Eaglesit jne. oli otettava mukaan.. Paikallisia ihmisiä ja perheitä pyörii täällä tänään ja huomenna lukuisia. Global Housen joukkue on mukana festivaalien aikana järjestettävässä ICU cupissa, pelit jatkuvat huomenna semifinaaleissa kun tänään voitettiin molemmat pelit. Niinjuu, voitettiin ISL soccer leaguen syyskausi. Ensimmäistä kertaa Global housen historiassa. Pitäähän täällä sitten tietenkin olla pudotuspelit sarjan päätteeksi. Ei jalkapallossa pelata hyvät ihmiset mitään playoffseja. No mutta, olemmehan Japanissa. Kyllä pelataan..

Parkkipaikka, lämmin keli & poliisi

2006-10-25T20:25:00.000+09:00

Huominen on myös suhteellinen käsite. Jaahas jaahas, jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Suuntasimme festivaalien loppuhuipentuman jälkeen siis juhlistamaan tätä mainiosti sujunutta performanssia. Tässä muuten kuva kun bändi on täydessä iskussa lavalla näyttämässä taitojaan. Biisi joka pistettiin menemään oli nimeltään Southern Cross, leppoisaa popintynkää. Huomata voi muuten sen pikku faktan että japanissa monet asiat ovat hyvin pieniä, kuten myös jotkut vahvistimet..

Ruokailu oli vaihteeksi kokemus, täällä kun mennään yhdessä syömään niin harvemmin kukaan tilaa ainoastaan itselleen mitään. Yleensä tilaillaan vaan kaikennäköistä pöytään ja kaikki latovat sitten jokaiselta lautaselta omiin pikku kippoihinsa mitä sattuu. Illan päätteeksi lasku jaetaan sitten tasan kaikkien osallistujien kanssa. Ja se mustekala oli vallan hyvää tällä kertaa! Pari vinkkiä; ruokaa ei ennen maistamista paljon haistella, se syödään. Puikkoja ei keihästetä pystyyn riisikuppiin, se on monen mielestä hyvin töykeää. Ruoan jälkeen karaokeen ja niin pois päin, joitain uusia kuvia taas löytyy samasta paikasta kuin ennenkin.

Pohjois-Korean tapahtumat tuossa pari-kolme viikkoa takaperin kyllä täällä jonkin verran näkyivät. Jokaisessa mediassa oli uhrattu paljon palstatilaa aiheelle ja itsekin tuli lueskeltua lehtiä silloin hieman tarkemmin. Oli mielipidettä jos jonkinnäköistä mitä kenenkin pitäisi tehdä. Korealaisten kanssa tuli eniten puhuttua koska heiltä löytyy kuitenkin eniten infoa missä on aikaisemmin menty ja missä nyt mennään. Ei täällä kuitenkaan mitään paniikkinappuloita olla paineltu, mekään olla aiheesta oikeastaan sen koommin pahemmin puhuttu. Antti, tänne vaihtoon. Mielenkiintoisempaa paikkaa on vaikea kuvitella mihin voisikaan matkustaa.

Mielenkiintoisista asioista puheenollen, pari hassua juttua tuli mieleen mistä voisi kertoilla. Parkkipaikat, nuo parkkipaikat. Kun lääniä ei ole enää mihin voisi laittaa lisää autoja vierekkäin niin laitetaan ne päällekkäin. Kyllä, päällekkäin. Seuraavassa todistusaineistoa.

Hyvät naiset ja herrat, parkkipaikka:

Homman nimi on seuraava; Ylempänä oleva auto saadaan tuonne ylös tuon hydraulisen nostolaitteen avulla minkä varassa auto on. Aamulla kun salaryman herää ja lähtee töihin, kävelee hän parkkipaikalle ja painaltaa nappia. Tämän jälkeen ylhäällä oleva auto laskeutuu alhaalla olevan taakse ja siitä sitten hurautetaan menemään. Sama homma pätee kun auto tuodaan takaisin parkkiin. Laite alas, auto ajetaan siihen ja homma on pulkassa. Käsittämätöntä jotten sanoisi.. Täällä pyöräillessä tuli kiinnitettyä huomiota siihen kun monella parkkipaikalla ei löydy lainkaan parkkiruutuja numero 4 tai 9. Rupesi ihmetyttämään niin vallan paljon että oli pakko kysästä asiaa. Numero neljä, joka voidaan täällä sanoa shi, on lähellä verbiä shinu joka taas tarkoittaa kuolemaa. Nou guud. Numero yhdeksän, joka joissain yhteyksissä menee muotoon ku, tarkoittaa jotain pahaa myös. En nyt tarkkaan muista mutta nou guud. Kun yuuroppalaisista hikookeista (lentokoneista) puuttuu rivi numero 13, on ihan pakko ensi kerran matkatessa tarkistaa löytyykö rivejä 4 ja 9. Ihan vaan mielenkiinnosta..

Matkailusta puheen ollen, lomasuunnitelmista kertominen jäi vähän vaiheeseen viime kerralla rustatessa. Tässä on nyt pari vaihtoehtoa joidenka toteuttamista tässä kovasti punnitsen. Ensimmäinen vaihtoehto on matkustaa Japanin sisällä, mennä Kyotoon, Osakaan ja Nagoyaan pyörimään reiluksi viikoksi. Mahdollisesti siinä samassa nähdä Kobea/Naraa, tiedähän sitä vielä ei. Toinen vaihtoehto onkin sitten lähteä Thaimaahan suorittamaan sukelluskortti. Siinä samassa olisi tarkoitus käydä myös Kambodzassa ja mahdollisesti päräyttää eteenpäin myös tutustuen Laosin maisemiin. Raottaahan tuollainen reissaaminen budjettia aikalailla, mutta unelmia on toteutettava silloin kun siihen on mahdollisuus. Tämän vuoksi jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa houkuttelevammalta tällä hetkellä, viime vuoden Dominikaanisen reissusta saakka kun on ollut hillitön hinku päästä takaisin merenpohjaan..

Eilen sain huippuhyvää informaatiota, saan tänne maailman parhaan joululahjan jouluksi käymään ;) Hannaaaa!
Jajuu, tänään oli älyttömän lämmin päivä, otin tuolla nurtsilla aurinkoa hyvin vähässä varustuksessa :) Muuten tuossa satoikin pari päivää putkeen.

No onksshe poliisi? -Kyllä on. Oltiin lauantaina Riston (toinen suomalainen joka täällä kampusalueella asustaa) kanssa kichijoojissa murkinoimassa Nepalilaisessa ravintolassa yhdessä suomalaisen Miron ja jenkki Davidin kanssa. Kävi niin muuten raflassa että unohtui tilata erikseen se riisi ja sieltä pärähti eteen sitten pelkkää currykanalitkua. Nöyränä pyytämään lisää gohania pöytään. Jepjep, kuitenkin. Risen kanssa paineltiin pyörällä sinne ja takaisin. Paluumatkalla polkaistessamme Mitakan aseman läpi katteltiin kun kobanissa pyöritteli peukaloitaan about 6 poliisisetää. KOBAN=Police Box=Kadunkulmista löytyvä pikku koppi, joissa päivystelee poliisisetiä ettei pääse rikoksia tapahtumaan. Näitä on täällä melko runsaasti vähän joka puolella. Sinne vaan sitten heti jos jotain rosmousta tms. pääsee tapahtumaan. Mutta kuitenkin, pyöräiltyämme aseman ja KOBANin ohi parinsadan metrin verran meidän peräämme lähti käsittämätöntä vauhtia kaksi poliisia pyöräilemään ja saatuamme meidät kiinni pysäyttivät. Oltiin vähän kummissamme että mitäköhän nyt ollaan tehty? Onko lamppu ollut pimeällä pois päältä tms.? (pyöränlamppu pitää olla pimeällä päällä tai voi tulla penalttia) Siinä rupesivat sitten kyselemään että mikä mies, mikä nimi, mitä virkaa äijät täällä oikeen toimittaa ja mistä on pyörät ostettu. Siinä sitten mahtavasti änkytettiin japaniksi "ICU no gakusei desu", "Don Quijote de kaimashita" ja muita kuolemattomia enemmän ja vähemmän kieliopillisesti ja muutenkaan oikein meneviä sutjautuksia paikallisella kielellä. Minun pyörästäni tarkistettiin numerot ja tiedot soitettiin päämajaan ja sitten odoteltiin. Rupesin siinä vaiheessa miettimään että on eri mahtavaa jos hommassa on jotain mätää. Hetken päästä radiopuhelimesta kuului kuitenkin "Muluto Saku" ja kaikki ok. Siinä sitten englanti/japanimongerrusta puolin ja toisin hieman jatkettuamme selvisi että Mitakassa on varastettu viime aikoina paljon pyöriä joten nyt ollaan tarkkana. Paluumatkalla sitten naureskeltiin ja mietittiin että olisi kenties, tai siis olisi, yksi maailman parhaimmista ideoista tulla Japaniin saakka varastamaan toinen toistaan arvokkaampia mummopyöriä ja joutua häkkiin...

Asse Dasse ja Dorm Festivaalit

2006-10-20T21:18:00.000+09:00

Jellou! Tässä on taas päässyt vierähtämään tovi että on päässyt rustaamaan postintynkää tähän suuntaan. Viime päivät ovat olleet melkoista haipakkaa, ollaan treenattu tänään esitettyä Dorm Festivaalien huipennusta varten jossa jokainen asuntola esittää jonkin näytelmän. Itse olin mukana bändissä ja veivattiin näytelmän osana livenä yksi kappale. Ihan hyvinhän se meni ;) Toivottavasti saan jossain vaiheessa kuvia kyseisestä tapahtumasta niin voin laittaa nähtäväksi. Kaikkea huimaa on taas muutenkin päässyt tapahtumaan. On tullut käytyä Kichijoojissa, Shibuyassa, Akihabarassa, Oyazonomizussa. Viimeisen paikan kirjoitin takuuvarmasti päin sitä itseään, en vaan muista ikinä paikan nimeä. Sijaitsee Akihabaran vieressä. Kuitenkin sieltä löytyy sellainen katu joka on täynnä musaliikkeitä, pelkkiä kitaroita/bassoja/ihan kaikkea mitä vaan pystyy kuvittelemaan. Tuli taas vähän pistettyä rahaa uusiin laitteisiin mutta sehän on kauppaan mennessä yleensä tarkoituskin? Sijoituksia tulevaisuutta varten! Tuli tietty himot ostaa Voxin Tonelab SE kun löytyy täältä puolet halvemmalla kuin Suomesta. Halpa on kuitenkin kovin suhteellinen käsite :D

Viime viikonloppuna vietettiin Arthurin kämpillä AC/DC-teemailta. Ei me mitenkään tarkoituksellisesti kyseistä pumppua fiilistelemään kokoonnuttu, mutta jostain löytyi live-dvd ja sehän tuli katseltua. Tämän jälkeen illan huipennukseksi Spinal Tap. Jeppistäjee! Laitan kuvia heti kunhan saan siirrettyä koneelle. Käytiin taas porukalla vetämässä karaokea josta mulla löytyy ihan huikea videonpätkä. Siinä Korealainen Joo (Mojo) vetäsee omalla kielellään räppiä biisillisen verran. Tekijänoikeuksellisista syistä ja taiteilijaa kunnioittaen tämä pätkä pysyy toistaiseksi ainakin poissa muiden ihmisten ulottuvilta...

Shimpei tuli nyt tuohon kuumottamaan että on lähdettävä juhlimaan Dorm Festivaalien loppua. Suuntaamme jonnekin Mushasi-sakain aseman lähettyvillä sijaitsevaan paikkaan juhlimaan. Huomenna jatketaan kuvien kera hiukka enemmän, mm. suunnitelmista autumn breikkiä varten.. Mataneeeee!

Yakuza

2006-10-10T01:13:00.000+09:00

Pitkästä aikaa päivitystä peliin. Toimitetaanpas tässä samalla pitkä sellainen jotta riittää kaikilla innokkailla tekemistä työpäivän lomassa :) On ollut melkoisen hektistä elämänmeno tällä suunnalla. Joka päivälle riittää jonkinmoista aktiviteettia ja mikäs siinä. Eihän sitä tervejärkinen jaksakaan nyhjöttää koko aikaa tietokoneen äärellä. Ellei ole töissä ja on pakko. Hehe, mennäänpäs taas päivänpolttaviin aiheisiin. Ensiksi kysymyksiin shuutomelle ja kumppaneille vastauksia: Ei, en ole sumopaininut. Jaappanin kielikokeet ovat menneet kovin mallikkaasti, hyvähkön kiitettävällä mallilla ollaan liikenteessä vielä ainakin tässä vaiheessa. Viime viikolla oli mm. 7 erilaista koetta ja kyllä juu ja melkein, meinasi leikata välillä kiinni. Tahti, kuri ja järjestelmällisyys kielen opiskelussa on edelleen melkoinen. Uutta asiaa puskee koko ajan ja rupean pikkuhiljaa jo hieman käsittämään joitain asioita mitä minulle päivittäisissä tilanteissa selitetään. Tiedoksi kaikille Japaniin himoitseville opiskelijoille; nyt loppui purkansyönti. Oppitunnin aikana, varsinkaan Sato-sensein tunneilla, ei purukumia jauheta. Siitä seuraa puhuttelua! Melkoista.. Pienet käsipyyhkeet/nenäliinat on kyllä oikeastaan melkoinen käsite. Niitä nimittäin jaellaan erilaisten mainosten mukana jokaisessa kadunkulmassa. Jos täällä kaupungilla kulkiessa rupeaa vellitys iskemään puun takaa, on apu lähellä..

Jalkapalloakin ollaan pelailtu yliopiston sisäisessä liigassa. Oma sisäinen sankarini löytyi viime viikon pelin avulla löylytettyämme toisen porukan 4-0. Lapa jäähän ja nimi lehteen, sanoi Kurrin Jari. Neljän maalin iltapäivä suomipojalle ja raportointia löytyy www.isl-soccer.com -osoitteesta. Olé! Ensi kuussa pitäisi päästä jo sitten pelaamaan myös yliopiston joukkueen pelejä. Päivittelin muutamia uusia kuvia taasen nettiin, klikkailkaahan alla olevaa kuvaa niin löytyy jottain!

Tokyo 2

Sep 22, 2006 - 14 Photos

Minä menin ja ostin jonkin aikaa sitten täältä itselleni uuden kitaran. Sähköisen sellaisen. Joe Perry Boneyardin. Bändillämme menee myös tietenkin tässä vaiheessa minun ollessa täällä, kotopuolessa vallan mainiosti. Muutamien erittäin mieluisten yhteydenottojen jälkeen tässä sitten käydään tietotekniikan avulla suuntaan jos toiseenkin keskustelua tulevien julkaisujemme julkaisijasta. Mahtava tilanne siis sillä saralla tällä hetkellä! Mitään kiirusta päätöksenteon kanssa meillä ei kuitenkaan onneksi ole joten punnitaan tilannetta kaikessa rauhassa. Kaikessa rauhassa voittekin odotella sitten lisää informaatiota. Kertoilen jahka on aihetta. pssst: www.automaticeye.com

Yakuza, tämän postituksen titteli. Kuulin aiheesta stooria yhdessä kuvistakin löytyvältä Masalta. Olemme samassa ryhmässä Japanin kieleen ja kulttuuriin liittyvällä kurssilla ja ruvettuani hehkuttamaan japanilaista mestariteosta 1 the killeriä siirryimme keskustelemaan tämän jälkeen Yakuza-filmeistä. Hän kertoi yhden ystävänsä, kuulemma ei enää niin läheinen (ylläri-ylläri), olevan nykypäivänä Yakuzan leivissä. Nuori kaveri, ajelee isolla uutukaisella mustalla mersulla ja tekee käsittämättömän isoa tiliä. Yakuzaa kun ei pidetä mitenkään hirveän rikollisena mafiana täällä vaan porukka tuntuu olevan yleisesti hyväksytty. Mihinkäs heitä sitten halutaan käyttää ja mistä raha tulee..? Yhtenä esimerkkinä; isot firmat haluavat rakentaa uuden tehtaan jonkin asuinalueen päälle, puhelua Yakuzan pojille ja muuttoliike on valmis alkamaan hyvin pian. Muutenkin kaikkia uusia käsitteitä olen täällä ollessani oppinut, etenkin Samurai-meiningeistä. Haji --› Seppu --› Harakiri...

Illalla meillä olikin sitten tiedossa Nomikai. Koko kurssi (n.25 henkeä) mentiin professoreiden ja avustavan opettajan kanssa viettämään yhdessä iltaa. He olivat varanneet "all-you-can-eat" ravintolan jossa vietimme pari tuntia syöden ja juoden leppoisissa merkeissä. Hauska ilta. Niinjuu, japanilaisten ihmisten ruokahalu on aivan järjetön. Esimerkiksi tänään olin kämppisteni Shimpein ja Nozomun kanssa Kichijoojissa pyörimässä vaateostoksilla jonka jälkeen seuraan liittäytyi kaksi Nozomun kaveria ja mentiin porukalla syömään. Taas ravintolaan jossa pystyi mättämään niin paljon kuin vaan sietää. Olin säälittävä näky heidän silmissään, kaksi kertaa kaikkia isompi mies syö kaksi kertaa kaikkia muita vähemmän. Nozomu oli suoritukseeni pettynyt, en vain pystynyt syömään samalla sykkeellä kuin hän. Pieni mies työsti 90 minuutin ajan uutta lautasta kehiin ja söi laskujeni mukaan kokonaisen kakun siihen jälkkäriksi. Aika huvittavaa.. Nyt tätä kirjoittaessani en ole pystynyt syömään mitään kyseisen aterian jälkeen ja arvatkaa vaan kuka se tuossa keittiössä kokkailee himoateriaa itselleen.. Nyt nukkumaan.

Tokyo Game Show

2006-09-26T19:13:00.000+09:00

Jesjesjoo, tokyo game shown ihmeellinen maailma koitti viime viikonloppuna. Meitä lähti täältä yliopistolta kymmenen äijän ryhmä liikenteeseen tarkastelemaan miltä tuleva pelitarjonta näyttää. Chiba kutsui, yksi Tokion osista siis. Täältä Mitakasta sinne matkaa melkein parisen tuntia julkisilla, joten lähdimme aikaisin liikenteeseen. Thaimaalainen Yo oli meidän tour manager. Hän hoiti ennakkoon meille ryhmäliput jotka käytiin noutamassa paikan päältä. Osoittautui melko mainioksi ratkaisuksi, sillä lippujonot olivat aivan älyttömät. Lisäksi saimme alennusta kun meitä oli tarpeeksi monta liikkeellä. Bueno. Sisään päästyämme lähdimme Leen kanssa välittömästi testaamaan minkälaista on pelata xbox360-konsolilla Table Tennis-peliä.. Kyllä se on vaan livenä niin paljon hienompaa. Meillä kun on täällä asuntolassa tuo pingispöytä joka on todella ahkerassa käytössä. Hegemoniaotteluita ilta toisensa jälkeen, treenaaminen on kovaa tulevaa turnausta varten. Vapise viherin passi ja palautus!

Xbox takavasemmalle ja käsittelyyn pleikkari kolkki. Coded Arms Assaulttia käytiin kokeilemassa ja ihan kivaltahan se tuntui. Ainoa piiiiiitkä miinus oli että tökki niin julmetusti. Toivottavasti tekevät asialle vielä jotain jos pystyvät. Muuten en osta.. Tässä on muuten kuvagalleriaa game show-reissusta. Jälleen kerran kuvaa klikkaamalla aukeaa autuaampi maailma, tällä kertaa kahdeksantoistakertainen sellainen!

Tokyo Game Show

Sep 26, 2006 - 18 Photos

Hirveä määrä krääsää siellä jaettiin käteen, lähinnä esitteitä yms. On mulla nyt jotain ihme pelikortteja ja onlinepelikin. Roskiskamaa suurin osa kuitenkin. Ihmisiä paikan päällä oli aivan tolkuton määrä, välillä ei pystynyt oikein hengittämään vaikka messuhallit olivat järkyttävän isoja. Hauska kokemus kuitenkin!

Paluumatkalla pois lähtiessämme havahduimme faktaan että juna-asemalle pelkästään oli jo muutamansadan metrin pituinen jono. Ollessamme liikkeellä äijäporukalla tie vei...tattadaaa...mäkkiin! Tulipahan sitten ensimmäistä kertaa testattua paikallinen bikku makku setto, samaa taattua laatuahan tuo ;) Mäkistä pois lähdettyämme jäimme kuuntelemaan katuperformansseja. Katelkaa noista kuvista minkälaisilla ämyreillä pumput soittelevat. Ne toimii jollakin ihme akkusysteemillä koska virtalähteitä ei ole missään. Täällä on muutenkin suosittua että bändit vaan soittelevat eri aukioilla, nuokin kaksi esiintyivät samaan aikaan noin 20 metrin etäisyydellä toisistaan. Kivan kuuloista? -Ei

Sunnuntaina käytiin Keitan kanssa Shinjukussa hommaamassa mulle kännykkä. Tämä on aika mahtava peli, ainoa pienoinen miinus on että muita kieliä ei ole tästä puhelimesta valittavissa kuin japani. Toisin väittivät kaupassa.. Mutta nou hätä, kyllä tämä alkaa jo olemaan hanskassa. Valkoinen löytyvi minulta: http://www.sanyo-keitai.com/au/a5522sa/index.shtml .. Näillä on täällä ihan mieletön systeemi, tekstiviestit on unohdettu kokonaan. E-mailia paukutellaan menemään edestakaisin. Kaikista paras juttu on vielä se että se on aivan käsittämättömän halpaa. Ei maksa käytännössä yhtään mitään. Siispä junassa kaikki paukuttavat eemeliä menemään kun eivät voi puhua jne. Täälläkin laitellaan porukan kesken sähköpostia puhelimesta toiseen. On kotosuomeenkin tullut jo jonkin verran edestakaisin läheteltyä. 10000 merkkiä pystyy painelemaan yhteen viestiin. Hulvatonta.

Käydessämme murkinoimassa Keita avautui kun viimeksi ollessamme syömässä kaikki ulkomaalaiset ovat niin hiljaa kun syövät. Siis eivät ääntelehdi/ryystä niinkuin täällä kuuluu. Ryystäminen kun on täällä tapana. Aluksi hieman järkytti kun kaikki ryystivät nuudelibaarissa kuin viimeistä päivää menemään. Nyt siihen on jo tottunut ja itsekin on ruvennut imuroimaan volyymin kanssa erilaisia nuudeliversioita naamaan. Faijalle vaan terveisiä että sehän olikin vaan ihan hyvä juttu ryystää sitä kaakaota nuorempana niin ei tunnu nyt niin oudolta :D On tässä tullut taas viime päivinä syötyä kaikenlaista erikoista. Lumpeen vartta tms. koska se on kuulemma terveellistä, kylmää keittoa ja kylmää putkinuudelintapaista tavaraa raa'alla kananmunalla höystettynä jne. Lämmin vihreä tee on muuten aika hyvää. Oujea. Kannattaa kokeilla, sekin on kuuleman mukaan erittäin hyväksi ruholle.

Pacmanin kloonikyklooppi ei saa tupakoida

2006-09-22T18:59:00.000+09:00

Jännä juttu täällä on se, että tupakointi kadulla käveltäessä ei ole sallittua. Sekös joitain ihmisiä kismittää että tupakoida saat vain sille tarkoitetuissa paikoissa. Siispä kadulta löytyy tällaisia merkkejä:

Vietimme jenkkiläisen Tylerin synttäreitä männäviikolla ja kävimme syömässä vallan mainiota ruokaa paikallisessa ravintolassa. Jotain japanilaiseen tyyliin tehtyjä erilaisia vartaita. Herkkua. Pieni paikka jossa kaikki asiakkaatkin pois lähtiessämme innoissaan hyvästelivät meidät jne. Hassua. Tässä pari kuvaa sieltä. Klikkailkaa muuten ihmeessä noita kuvia niin ne muuttuvat isommiksi. Saa helpommin selvää ;)

Maistoin muuten tuossa yksi päivä ehkä universumin yrjöttävintä kamaa, sushia nattotäytteellä. Natto on sitä mätääntynyttä paputahnaa jota Shimpei tuolla ensimmäisissä kuvissa pistelee poskeensa. Kyllä poikia nauratti kun sitä kamaa söin. Keita pisteli menemään tuosta vaan 9 palasta koska se on kuulemma niin hyvää. Juuei. Sitä en toiste kenties maista. Sopivaa ravintolaa etsiessämme törmäsimme hauskaan yksityiskohtaan, päätelkää itse onko seuraavassa kuvassa jotain kommentoitavaa?

Huomenna aamulla isolla porukalla Tokyo Game Show:n ihmeelliseen maailmaan. Siellä on populaa!

サク　ムルト

ps. Tänään oli ensimmäinen isompi koe japaninkielestä. Odotellaan tuloksia maanantaina..

Roskat taskuihin lajiteltuina

2006-09-19T19:04:00.000+09:00

Roskikset, roskikset. Suomessa kulkiessa on tottunut siihen että joka kulmasta löytyy joku tynnyri mihin voi sulloa kaikki jätteet mitä hallusta löytyy. Täälläpäs ei. Roskiksia ei nimittäin ole m-i-s-s-ä-ä-n. No mutta miksi? Asiaa ihmeteltyäni päätin kysäistä että kuka vei roskikset. Vastaus löytyy n. 10 vuoden takaa. Pommit, nuo juna-asemilla räjähtäneet pommit, veivät viimeisetkin roskikset mennessään. Ne olivat nimittäin sijoitettu silloin roskiksiin ja siitä lähtien roskisten määrä on vähennetty minimiin. Ei täällä kuulemma ennen tapahtunutta ole mitään älytöntä määrää roskiksia ollut, mutta siitä lähtien ollaan oltu entistäkin varovaisempia. Lajittelu on myös kunniassaan, täällä kampus-alueellakin kaikki roskat pistetään eri luukuista sisään. Yleensä löytyy 3-4 erilaista vaihtoehtoa mihin voisi roskat tunkea ja siitähän sitten vaan arvuuttelemaan että mihinkäs tällä kertaa laitetaan.. Itse kun laittaisin sanomalehdetkin luultavasti lasipullojen ja patterien kanssa samaan pussiin niin vaatii hieman totuttelua... :)

Polkupyöräilystä taasen, sitä pyörää ei kannata jättää täällä ihan miten sattuu. Pyöräpoliisisedät rankaisevat muuten viemällä pyöräsi poies. Vähän väärin parkkeeratun pyörän tankoon niitataan samantien kiinni tällainen lappunen:

Suoritin viikolla ensimmäisen retkeni yksin kikkailemalla junalla paikasta A paikkaan B. Olen vieläkin hengissä joten voikaamme lukea reissu onnistuneeksi. Junakartta voi muuten näyttää hiukka epäselvältä alkuun.. Olkaa hyvät :)

Pari hauskaa faktaa mitä on tullut eteen tässä viime viikon aikana..

-Kun kuljet bussilla ja bussi pysähtyy valoihin niin kuski sammuttaa moottorin joka kerta. Joissain busseissa matka maksetaan pois lähtiessä joka on aika hämmentävää.

-Japanissa on eriskummallinen verotussysteemi. Mitä enemmän oluessa on eri ainesosia, sitä enemmän valmistaja joutuu pulittamaan veroa. Näitä siis karsitaan jotta saadaan markkinoille halvempia litkubissejä. Rajansa kaikella.

-Subarun tehdas/myymälä sijaitsee yliopistomme vieressä. Subaru valmisti hävittäjiä siihen kuuluisaan sotaan josta täällä ei hirveästi puhuta. Jenkit käskivät lopettaa hävittäjien valmistuksen, nyt tehdään autoja.

-Junassa käsketään pitämään kännykkä äänettömällä. Kaikki rustaavat e-mailia kuin viimeistä päivää ja nuokkuvat junan penkeillä. Kenenkään kännykkä ei kuitenkaan soi.

-Vasen, vasen, vasen kaks kolme. Liikenne on vasemmanpuoleinen, liukuportaissa mennään vasemmalla, kirjoja luetaan takakannesta etukanteen niin että aloitetaan teksti oikealta ylhäältä alaspäin ja siitä vasemmalle.. lähes mitä vaan pystyy kuvittelemaan on päinvastaista ja joutuu totuttelemaan uuteen.

Näppiksestä tuli Eijalta kyssäri, tässä sellainen! Täältä tuli siis tosiaan hommattua uusi läppäri ja tällä tykitellään menemään. Nyt osaa arvostaa sitä että on tullut mesetettyä paljon niin osaa ulkoa suominäppiksen.. :P

Automaattista toimintaa

2006-09-16T21:03:00.000+09:00

Olen nyt opiskellut täällä kokonaisen viikon verran Japanin kieltä. Tahti on edelleen aivan käsittämätön. Ystäväni Ulli Saksasta kertoi että hän opiskeli iltakursseilla kieltä kotomaassaan ennen tänne tuloa parin vuoden ajan. Heillä meni siellä vähän reilu vuosi päästä siihen vaiheeseen missä me tällä hetkellä olemme.. Opetus täällä tapahtuu pienryhmissä, meitä on 14 ihmistä Japanin ykköstasolla. Materiaalina käytetään ICU:n omaa kirjasarjaa Japanese for college students. Matt kertoili että se on universaalisti käytössä oleva kirjasarja. Hän opiskelee Edinburghissa pääaineenaa Japania ja heillä on juuri kyseinen kirjasarja sielläkin käytössä. Muutenkin olen kuullut että kielen opetus juuri tässä yliopistossa on hyvissä kantimissa että eiköhän sitä sitten osata vuoden päästä jotain..

Merkkejä pitäisi osata nyt reilu parisataa kipaletta, kyllä nuo rupeaa hahmottumaan pikkuhiljaa. Hiraganoja osaan jo lukea ihan hyvin, siitä on hyvä lähteä liikenteeseen. On mahtavaa saada kunnon ahaa-elämyksiä kun pystyy lukemaan jonkun tekstin ja vielä jopa ymmärtämään mitä se merkitsee. Tänään aamulla suihkussa ollessani lukaisin yhden purnukan kylkeä ja siinä luki näin meidän aakkosiin käännettynä: toriitomento. Eli eli, treatment? Hoitoaine? Jes! Suuri määrä sanoja on enkun kielestä johdettavissa, esim. kahvi on koohii ja tässä paraikaa juomani Ice Cacao-purnukka on aisu kakao. Mahtavaa, mahtavaa.

Yliopiston kirjasto on aika hieno paikka. Siellä on nimittäin automatisoitu koko systeemi. Kuulemma ensimmäinen laatuaan koko Japanissa. Kirjastosta löytyy about 660000 eeposta ja kaikki kirjat sijaitsevat maan alla olevassa varastossa. Ne eivät ole siellä minkäänlaisessa järjestyksessä, hyllyssä pienissä koreissa, ja kaikissa kirjoissa on tunnisteet mistä systeemi sitten tietää mikä kirja on kyseessä. Olisi muuten vallan mainiota jos tuota kirjastosysteemiä pyörittävä softa ottaisi jonkun pahemman laatuisen viruksen. Siinä sitten japanilaiset kirjastotädit kiipeilisivät hyllyjen välissä etsimässä jotain tiettyä kirjaa kaikkien joukosta. Tottakai minä ajattelen tällaista heti ensimmäiseksi ;) Muttatuota, homma menee siis niin että kirjaston nettisivuilta klikataan nappia kun on päättänyt minkä kirjan haluaa lainata. Tämän jälkeen mennään kirjaston tiskille ja odotellaan hetki että kirja saapuu varastosta pikku hissillä ylös. That's it! Aika helppoa sanoisinko. Btw jos kiinnostaa käydä kuikuilemassa opinahjomme nettisivuja, löytyvät osoitteesta www.icu.ac.jp. Eipä tässä sen kummempia tällä erää. Eilen oltiin 1men's dormitoryn järjestämissä kekkereissä kikkailemassa josta lähdettiin porukalla vetämään karaokea. Olihan se taas hienoa toimintaa!

Juu tietty tämä piti vielä sanoa:

Paljon onnea syntymäpäiväsi johdosta Heikki Hiekkasalmi ;D

ICU F.C., Shimpein keikka & jälkkäri

2006-09-14T21:31:00.000+09:00

Jalkapalloa (sakkaa), olé! Päätin liittyä yliopiston omaan soccer clubiin jotta tuo kondis vähän kohenisi. Kahdet treenit takana ja täytyy kyllä sanoa että hieman erilaista meininkiä kuin Suomessa pelatessa. Ensinnäkin, treenit kestää keskimäärin 2,5-3 tuntia ja koko ajan tosiaankin reenataan. Tänään tasan tarkkaan tuo kolme tuntia. Vanhan sensein Nosen (Nouska) sanoin täällä mennään haipakkaa! Tempo on melkoinen, jalat tuntuu ihan kakkosnelosilta tällä hetkellä.. Rituaalit on aika hauskoja, treenien aluksi mennään rinkiin seisomaan jossa kapteenisto kertoo jotain juttuja ja muut kuuntelee. Mulla ei hirveästi hajua ole vielä mitä palavereissa puhutaan.. Kuitenkin sen jälkeen painetaan päät alas ja ollaan hiljaa n. 30 sekuntia ja keskitytään päivän harjoitukseen "meditoimalla". Tämän jälkeen vielä koko porukka kyykkyyn jossa joku kapteenistoon kuuluva huutaa jotain kummaa johon kaikki muut vastaavat karjumalla jotain vielä kummempaa.. :D Ehkä tämä selviää vielä myöhemmin.. Joukkue koostuu käytännössä pelkästään japanilaisista, minun lisäkseni ulkomaalaisia edustavat aussi Daniel sekä saksalainen Jonathan. Parin harjoituskerran perusteella voi sanoa että aika kovia pelaajia löytyy ringistä. Suurena etuna meikäläisellä on kuitenkin että olen niin pitkä?!? Pääpalloja ei kovin montaa häviä.. Muutama kaveri joukkueesta (kuten kämppis Nozomu) on sitten taskurakettimallisia. 165 senttiä pituutta mutta jalat käy niin käsittämätöntä tahtia että huhhuh..

Sitten tulee se hauskin juttu. Käväsin juuri Nozomulta kyselemässä hieman taustaa että miksi, miten ja häh? Treeneissämme nimittäin on neljä japanilaista huoltajatyttöä, yliopisto-opiskelijoita, jotka jokaisella pienelläkin tauolla tuovat eteesi juomapullon ja odottavat että juot. Tämän jälkeen he ottavat pullon sinulta ja menevät kentän reunalle taas odottamaan seuraavaa pientä breikkiä. Nozomun mukaan he ovat ns. "managereita" joukkueelle. Nämä nuoret naiset ottavat aikaa ja vislailevat pilliin esim. venyttelyn aikana kun on aika vaihtaa venytystä. Ihan uskomatonta. Tämän lisäksi ohi potkaistua palloa ei tarvitse itse käydä hakemassa vaan he hoitavat sen puolestasi. Aluksi olin tietenkin ihan ällikällä lyöty kun lähdin hakemaan ohi vedettyä palloa ja he olivat että "eieieieiei ei sinun tarvitse hakea, he hoitavat". Jesjes, yritähän saada suomalaiset nuoret naiset sitoutumaan tuollaiseen hommaan vapaaehtoisesti 3-4 kertaa viikossa. :D

Kävimme eilen tarkastamassa kämppikseni Shimpein bändin livekunnon. Shimpei laulaa ja soittaa kitaraa No Futurez-nimisessä japaninkielellä vetävässä punkrock-triossa. Keikka oli Garagessa Setagayassa. Meille oli piirretty kartat valmiiksi että löydetään perille, täällä nimittäin paikallisetkaan eivät välttämättä oikeasti tiedä missä jokin tietty spotti sijaitsee. Oli melkoinen säätö päästä perille, ei tää julkisilla kulkeminen täällä edelleenkään oikeen ihan lonkalta vielä lähde. Kolme bändiä taas lauteilla, taitaa olla joka paikassa sama juttu. Ostin tietty kannatuksen vuoksi ekana soittaneen Liquid Pod-yhtyeen demon. Mukavankuuloista settiä vaikka sanat eivät vielä oikeen aukea. Shimpein pumppu veti tokana, herraa hermostutti esiintyä suunnattomast koska olin saapunut paikalle :) Hyvin kuitenkin vetivät, vaikka omien sanojensa mukaan liikaa virheitä jne. Sama tarina jonka jokainen muusikko toistaa jos on tehnyt muutaman mokan siellä sun täällä. Eihän niitä kukaan muu ikinä tajua mutta itse sen aina hiffaa kun soittaa pieleen. Kolmannen bändin alkusetin aikana jouduimme lähtemään sillä meillä oli täällä asuntolassa tanssiharjoitukset. Tanssiharjoitukset? Haa, valkenee teille vielä myöhemmin.. ;)

Matkalla päätettiin kuitenkin hillittömän nälän seurauksena pistäytyä syömässä Kichijoojissa jossa vaihdoimme junaa. Päädyimme japanilaiseen mukavaan ravintolaan josta sitten taas otettiin "jotain". Onneksi ryhmässä oli mukana hieman enemmän kieltä osaavia jotta tiesi suunnilleen mitä tilaa. Hyvä juttu täällä on kuitenkin se, että kaikissa ruokalistoissa on ruokien kuvat valmiina. Tämä helpottaa tilaamista suuresti. Söin herkullisen aterian jossa oli kaikenmaailman keittoja, riisiä, salaattia, jotain ihme settiä ja pääruokana grillikylkeä tai jotain vastaavaa paikallisesti laitettuna. No mutta jälkiruokaa piti tietenkin saada kun kerran ravintolassa olimme. Katselin kuvia kaikessa rauhassa ja yksi kulho näytti erittäin herkulliselta. Tilasin siis sellaisen. Luulin tilanneeni kastikkeessa olevaa päärynäjäätelöä jossa on omenansiivuja kulhossa ja suklaarakeita. Ok. Mitäpä sitten kävikään.. Päärynäjäätelö muuttui vihreästä teestä tehdyksi jäätelöksi, omenansiivut olivat PERUNAA, suklaarakeet olivat papuja ja kastike oli maitoa. Tämän lisäksi siellä killui jääpaloilta näyttäviä kuutioita jotka olivat kuitenkin jotain hyytelöhärpäkettä. NJAM! Siinä vaiheessa tuli fiilis että nyt olisi kiva jo osata hieman paremmin tätä japaninkieltä.. Sellaista.. Kuriositeettina mainittakoon että ruokailu maksoi kokonaisuudessaan jälkiruokineen n. 7 juuroa. Ei paha?

Auski, olet käsittänyt juuri oikein. Korkealta ja kovaa, pojat kuulostavat tytöiltä ja niin edelleen. :D Mutta täällä ainakaan tärkein tekijä Karaokeen mentäessä ei ole se laulutaito, vaan hauskanpito ja yhdessäolo ;)

Villelle sen verran terveisiä että en oo muuten käyny mäkissä vielä kertaakaan. KFC pitää käydä koklaamassa joku kerta kun en ole vielä ikinä käynyt. Kävin kuitenkin morjestamassa itse KFC-miestä viime viikonloppuna. Todistusaineistona seuraava kuva:

Akihabara

2006-09-13T16:53:00.000+09:00

Jaahas jaahas, se on sitten taas aika päivittää fiiliksiä. Kävimme viikonloppun äijäporukalla yhdessä Tokion kaupunginosassa, Akihabarassa, ihmettelemässä miten ylipäätään on mahdollista että jostain yhdestä kaupungista maailmassa voi löytyä niin paljon elektroniikka. Huh.. Akihabara on siis pelkkä kaupunginosa joka on omistettu pelkästään kaupoille jotka myyvät elektroniikkaan liittyviä tuotteita. Kameroita, tietokoneita, pelejä, teeveet jne. ihan mitä vaan voit vaan kuvitella. Jos olet mies ja tippaakaan kiinnostunut tietotekniikasta, pyhiinvaella Akihabaraan. Se on jokaisen pienenä poikana lego-palikoiden kanssa kikkailleen nassikan Graceland. Jos olet vailla digikameraa tms. niin hintataso saattaa lyödä aika pahasti puun takaa. Itse luulin että hinnat pyörisivät suunnilleen samanlaisissa luvuissa kuin Suomessa, mutta todellisuudessa kaikki kameroihin liittyvä on abouttiarallaa puolet kotopuolen hinnoista. Vinkiksi tämä siis ehkä joskus Japaniin matkustaville. Viime sunnuntai oli ehkä kaikista kuumin täällä koetuista tähän mennessä. Kaupungilla mittarit näyttivät 38,4 celssiusta. Melkosen hottia.

Pyöräily on hillittömän hip juttu täällä, olen asiasta jo aikaisemmin maininnut. Kun lähdimme Akihabaraan ja pyöräilimme tuohon meitä lähinnä sijaitsevalla juna-asemalle, menimme ns. liukuportaita pitkin pyöräparkkiin jonne jätimme pyörämme kun lähdimme junalla eteenpäin. Pyöräparkki on samankaltainen kuin esim. kauppakeskus Sellon parkkihalli, sieltä löytyy värit, numerot ja kirjaimet jotka auttavat sinua löytämään pyöräsi palatessasi takaisin. Niitä kun on nimittäin muutama hassu kipale..

Kävimme perjantaina avaamassa itsellemme pankkitilit japanilaiseen pankkiin. Ei ollut mikään ihan helpoimmasta päästä täytettävä lappu taas vaihteeksi. Lappunen kun piti täyttää noilla paikallisilla merkeillä ja tiettyjä osia siitä ei saanut täyttää kukaan muu kuin tilin avaaja henkilökohtaisesti, oli pikku harjoittelun paikka suttupaperille aina edessä. Pienenkin virheen kun teki, koko lappu uusiksi. Itse selvisin toisella koittamalla.

Konbanwa!

2006-09-09T19:06:00.000+09:00

Hei taas, pari kolme päivää on vierähtänyt kuin siivillä. Tekemistä ja menemistä on taas riittänyt vaikka kuinka paljon. Loppuviikosta käytiin yhden meidän asuntolassa asuvan tytön levynjulkkarikeikalla Shibuyassa, baarissa nimeltä 7th floor. Se sijaitsi nimensä mukaisesti yhden korkeamman talon seitsemännessä kerroksessa. Oli sellaista rauhallisempaa musiikkia mitä he soittivat. Kaunista japaninkielistä musisointia kuitenkin.

Pyöräilin tässä yksi päivä kampus-alueella ja tein havainnon. Täällä on yksi vanhempi sensei töissä, hänen työkuvansa (tekee varmasti jotain muutakin) on järjestellä polkupyöriä. Täällä saa pyörän parkkeerata vain niille varatuille alueille, niiden ollessa yleensä tosi täynnä ja hiukka sekavassa järjestyksessä hän laittaa pyörät tiukasti vierekkäin ja suoristaa rivit jne. Mieletöntä. Olen nähnyt hänet tekemässä tätä nyt jo muutamaan otteeseen, yksi aamu hän seisoskeli paikassa mihin jätin pyöräni. Kun kävelin siitä viisi metriä poispäin ja käännyin katsomaan oli hän jo suoristamassa pyörääni ja järjestelemässä..

Toissapäivänä täällä yliopistolla oli rekisteröitymispäivä jolloin meidän piti ilmoittautua kursseille syyslukukaudeksi. Ensin piti käydä tietokoneluokassa klikkailemassa itsensä kursseille jonka jälkeen otettiin printti käteen näistä tiedoista. Tämän jälkeen piti käydä oman advisorin luona hyväksyttämässä kurssisuunnitelma. Meillä kaikilla on siis henkilökohtainen advisor. Minun advisorini on japanilainen professori Yoichiro Murakami joka suorastaan meinasi revetä liitoksistaan kun kuuli että olen suomesta kotoisin. Siinä sitten rupateltiin Nokiasta ja R&D-investoinneista suomessa ja japanissa muun muassa. Sovittiin että kun seuraavan kerran tapaamme, luultavasti talvikauden rekisteröitymisen aikaan, puhumme ainoastaan japania. Saas nähdä miten käy..

Eilen alkoi Japanin kielen opiskelu. Enhän minä tätä kieltä osaa puhua, joten ykköstasolta lähdettiin liikkeelle. Ja lähdettiin muuten melko kovaa, shinkansen-vauhtia. Heti ensimmäisen aamun aikana oltiin taululla kirjoittelemassa hiraganoilla, ja maanantaina meillä onkin ensimmäinen koe. Kaikki hiraganat täytyy opetella siihen mennessä. Mahtista. Sitten siirrytäänkin katakanojen ja kanjien pariin. Tulee olemaan aika mielenkiintoista.. Mulla on joka aamu ma-pe kahden ja puolen tunnin setti japania ja sitten yksi toinen kurssi jossa opiskellaan japanin kulttuuria ja kielen historiaa jne. Siellä meidät jaettiin työryhmiin ja kuinkas ollakaan, olen ainoa ryhmästä joka ei osaa puhua japania mutta englanti sujuu hyvin. Neljä muuta sitten puhuvatkin vaan japania joten meidän ensimmäinen juttutuokiomme oli varsin mielenkiintoinen. Yritin selvittää heille jotain ja kaikki nyökyttelivät, hymyilivät ja näyttivät siltä että tajuaisivat mitä selitän heille. No juueivät ymmärtäneet. Yksi ryhmän japanilaisista oli Ronin, selittelen hiukka myöhemmin mitä se tarkoittaa jos kaikki eivät vielä sitä tiedä.. Kyllä me kuitenkin loppujen lopuksi saatiin homma jotenkin toimimaan. Mielenkiintoista on myös se, että kurssin opetuskieli on englanti.. Professori on aivan loistotyyppi, Peter McCagg, alunperin Floridasta kotoisin. Meillä on kurssilla myöhemmin yhteinen illanistujaistilaisuus jossa menemme syömään ja juomaan yhdessä. Sitä kutsutaan nomikaiksi, ettäs tiedätte. :D

Nyt Keitan kanssa vuokraamaan leffaa, kirjoittelen lisää taas jahka kerkeän!

Good morning Tokyo?

2006-09-07T22:34:00.000+09:00

Heräsin tyytyväisenä viidenteen päivääni täällä nousevan auringon maassa. Pahaksi onneksi se aurinko oli jo noussut melko kauan aikaa sitten. Kello näytti yhtätoista ja testi alkoi yhdeksältä. Suggee! Pieni selitys tähän väliin: minä en kelloa omista, kännykästä katson aina ajan ja sitä käytän myös herätyskellona. Kännykkä mulla on täällä mukana siis vain kyseisestä syystä, sehän ei täällä näissä verkoissa toimi ei. Ja kyllä, kuten arvaattekin niin tulee se perinteinen selitys; akku oli loppunut. JES! Matt oli yrittänyt aamulla paukuttaa oveani mutten ollut siihen herännyt. Hän oli ajatellut että olen jo lähtenyt aikaisemmin liikenteeseen joten ei sitten ruvennut muuten herättelemään. Eipä siinä mitään, menin sitten student affairs officeen ja he ymmärsivät ja auttoivat hymyssäsuin minua eteenpäin toiseen rakennukseen. Kävin sitten siellä sopimassa uuden ajan testille ja sanoivat että tule huomenna aamulla tekemään testi niin kaikki on hyvin. Tämä selvä, nou hätä. Siitä sitten lähdettiin rekisteröitymään city ward officeen josta meidän tulee parin viikon päästä hakea henkkarit jotta elämä täällä sujuisi vähän helpommin. Kaikki täällä on jotenkin järjestetty niin hyvin että hämää. Yliopisto järjesti ja maksoi meille mm. taksikyydin rekisteröintipaikkaan ja siellä oli ICU:n opiskelijoita auttamassa meitä täyttämään lippuja ja lappuja. Eihän noista Kanjeista ottaisi ilman apua kyllä minkäänlaista selkoa joten on melko mukavaa että on näin alkuun joku vähän opastamassa.

Käytiin päivällä ottamassa nurmikentällä jalkapallon todellinen hegemonia Aasia vs. Eurooppa. Kirvelevä tappio 10-9 meille tällä kertaa mutta pöytätennisnelinpelissä otimme Ullin kanssa voiton Kojista ja Keitasta erin 2-1. Mahtavaa ja rehtiä pientä kisailua joka lajissa.

KARAOKE!

Keitan kanssa sovittiin edellisenä iltana että huomenna painellaan karaokeen okeee! Pyörän selkään täältä lähti myös eilinen basso/kitarataiteilija Mao, hänen kämppis sekä karaokepaikalle saapui suoraan Sunshuke. Minä ja neljä japanilaista siis lähdettiin valloittamaan yhtä Mitakan karaokepaikan kopeista. Aivan uskomaton määrä eri biisejä. Vetäsin mm. Bad Religionia, Bon Jovia, LITtiä, Gavin Degrawta, Puddle of Muddia... Listoilta löytyy mm. Hanoi Rocksia, Stratovariusta, System of a Downia.. Aivan käsittämätöntä.. Yhteislauluna paineltiin menemään Dragonball Z:n tunnari ja nuo äijät veteli muutaman jonkun ihan käsittämättömän japaninkielisen teknoränkytyskiljuntakipaleen että ihmettelin vaan monttu auki että ziisus mikä meno! Laittelen kenties vähän klippiä jossain vaiheessa tulemaan niin kuulette minkälainen fiilis oli.. Viimeisenä biisinä japanin kansallishymni. Melkoinen ilta.

Paluumatkalla pysähdyttiin vielä 100yen shopissa jossa kaikki siis maksaa tasan 100 jeniä. Se on about 70 senttiä. Se ei ole mikään krääsäkauppa johon me olemme tottuneet, vaan siellä myydään ihan kunnon ruokaa ja kaikkea muuta halvalla. Tullaan siellä varmasti vierailemaan tulevaisuudessa. Samalla poijaat näyttivät minulle myös paikallisen video/Dvd/CD/Kirja-vuokraamon ja liityinpä sinne jäseneksi. Se kevensi kukkaroani huikealla 200 jenillä, olen tästä vuoden eteenpäin vuokraamon jäsen. Sieltä löytyy kaikki uusimmat DVD:t ja CD:t ja vuokraaminen ei tosiaankaan ole niin kallista kuin suomessa. Viikoksi saa CD:n n.2 eurolla ja uutukaisen DVD:n pariksi yöksi n. 3 eurolla. Taidan käydä sielläkin myöhemmin..

2006-09-07T21:57:00.000+09:00

Tämä tässä onkin sitten randomina valittua ruokaa ramen-restaurantista, eli paikasta jossa sitä nuudelia kaikissa eri muodoissa on saatavilla. Kyseessä on minun illalliseni, puikoilla vaan poskeen ja njam. Aamupäivällä alkoi orientaatiot ja sitten oli tarjolla ruokaa. Fiilistelin sitten hienosti puikkojen kanssa ja ryssin ruoat puikkojen välistä paidan kautta lattialle. Kyseessä oli tietenkin se ainoa vähän siistimpi paita mikä on täällä mukana. Pitänee leikkiä pesukoneen kanssa. Niinjuu, noi laitteet on aika kivoja. Mikrot, uunit, pesukoneet ja kaikki muutkin on pelkästään japaninkielellä. Aika paha lähteä arvailemaan mikä namiska tarkoittaa mitäkin joten apua tarvitsee ainakin vielä tällä hetkellä kämppiksiltä pyytää.

Ramen-illallisen jälkeen kävimme vähän kaupoissa pyörähtelemässä ja ostettiin myös saksalaiselle Ullille pyörä, hän kun saapui hiukka myöhemmin tänne majapaikkaan. Mukava heppu. Hollantilaisen Arthurin kanssa tultiin myös heti alusta älyttömän hyvin juttuun, päätimmekin yhteisen musiikkiharrastuksen innoittamana siirtyä viinihyllyn kautta hienostelemaan asuntolamme loungessa sijaitsevaan suljettuun ns. "ruokatilaan" (sellainen huone jossa on sellainen matala pöytä) musisoimaan. Keitalla on harkkarumpusetti jota hän hakkasi, meillä Arthurin kanssa parit akustiset kitarat ja toisesta asuntolasta mukaan liittynyt Mao hoiti bassottelut vahvarin kautta. Kaikki universaalit laulut, Eagles/Beatles jne. paukuteltiin läpi ja vaihdeltiin soittimia minkä kerettiin. Mahtavaa! Yhtäkkiä kello kuitenkin oli jo puoli neljä aamuyöstä ja nukkumaanmeno oli lähellä, sillä meillä olisi tulevana aamuna yhdeksältä Japanise Language Program-testi jossa meidät sijoitetaan tasojemme mukaisiin ryhmiin. Tosimiehet kuitenkin vääntää vielä vaikka kuinka väsyneenä parit PESsit (Winning Elevenit) ja menee vasta sen jälkeen yöpuulle ;)

Kolmas päivä toi mukanaan uuden kojeen

2006-09-07T16:49:00.000+09:00

Jess, hyvin nukutun yön jälkeen olinkin sitten taasen täynnä energiaa. Kävin aamulla jopa lenkillä. Shimpei lupautui jälleen kerran lähtemään kanssani kaupoille, tällä kertaa matkattiin Shibuyaan jossa oli Apple Store. Kadun ylittäminen tuossa kuvassa olevassa risteyksessä on jo aikamoinen elämys, kaikki kun lähtee painamaan joka suunnasta ristiin rastiin samanaikaisesti. Upeeta.

Apple Storessa olikin sitten kaikenlaista kivaa tarjolla. Olisi tehnyt mieli ostaa taas vaikka mitä. iPodin hommaan ehkä myöhemmin, täytyy vielä harkita sen hommaamista. Mukaan sieltä kuitenkin tarttui uusi läppäri, MacBook Pro. Langaton hiiri ja laukku lisäksi. Kyllähän nämä täälläkin maksaa mutta tämän kyseisen kojeen ostaminen oli huomattavasti halvempaa kuin Suomesta. Sainpahan vielä opiskelija-alennusta 10%. Mahtista. Käytiin sen jälkeen vielä Tower Recordsissa, melkoinen mesta. 7 vai oliko peräti 8 kerrosta täynnä ceedeitä ja deeveedeitä. Pariisissa nähty Virgin megastore kalpeni kyllä hiukkasen tuon rinnalla, vaikka järkyttävän iso sekin oli. Musen uusi levy tarttui sieltä melko halvalla mukaan, about 12 euroa kustansi. Muuten levyt ovat kyllä samanhintaisia kuin Suomen päässä, tuo kyseinen oli tarjouksessa. Tyytyväisenä takaisin kämpille jossa nopea kamojen vaihto ja pallokentälle ottamaan tuntumaa siitä miltä tuntuu vääntää sakkaata sakkaajoolla, jalkapalloa jalkapallokentällä :)

Parin tunnin pelailu otti koville ja paikalliset kundit kyselivät lähtisinkö heidän mukaansa kylpylään, traditionaaliseen japanilaiseen sellaiseen. Tottakai! Pyörillä hurautettiin tuonne jonnekin lähistön sivukujille jossa tällainen kylpylä sijaitsi. Olin muuten ottamassa uimahousuja tuonne mukaan kunnes minulle kerrottiin että ei siellä sellaisia pidetä. Munasillaan, munasillaan. Tämän jälkeen heille tuli pienoinen hätä että onko minulle ookoo olla alasti julkisella paikalla? Minulle, alasti, julkisesti, hmmm.. ;) Sekaan siis vaan. Olinhan minä kyllä hieman outo näky tuolla paikallisten seassa. Onneksi sain tarvittavaa opastusta miten kaikki hommat toimii ja mitä pitää tehdä. On se jotenkin kummallista kun täytyy moni asia oppia ihan kokonaan uudelleen, on olo kuin pikkulapsella välillä. Kun kaikkia tämä kuitenkin niin kovasti tulee kiinnostamaan, niin sanotaan nyt heti alkajaisiksi että kyllä siellä oli havaittavissa pientä-ja keskisuurta organisaatiorakennetta. :D Kuumissa vesissä siellä sitten killuttiin ja peseydyttiin. Yhteen altaaseen mennessä vanha japanilainen herra näytti minulle yhtä altaan nurkkaa että mene tuonne istumaan. Sinne sitten menin ja yhtäkkiä huomasin että vasen käsi ei enää liiku ja selkä on ihan tulessa. Sieltä jostain altaan uumenista tuli jotain sähköshokkeja jotka turruttivat ihan täysin. Siinä sitten pappa minulle hörötteli ja kaikki me siinä käytiin vuoron perään irvistelemässä. Sen käydessä sitten tylsäksi päättivät japanin poijjaat Kojin johdolla kokeilla miltä se tuntuu kun sen pippelin siihen laittaa. Olé! Kiljuivat kuin naiset.. Kuuma vesi rupesi hyydyttämään ja päätin hiukka vilvoitella jalkojani kylmässä vedessä. Istahdin kylmävesialtaan reunalle ja tuntui että jalat jäätyisi sinne. Altaaseen tepsutteli vanhempi japanilainen herrasmies joka ohimennessään heitti sitten kylmää vettä suoraan säkeille. Häntä ja muita vanhempia paikallisia sitten nauratti. Kiitti. Se olin minä joka tällä kertaa kiljui.

Kampuksella meillä olikin sitten taas pippalot. Tutustuttiin taas uusien ihmisten kanssa ja syötiin ties mitä mättöjä. Suurin osa näyttää tosi pahalta mutta onkin sitten loppujen lopuksi todella hyvää. Pistin salmiakkia jakoon ja eihän siitä kukaan syttynyt, kaikki vaan kakoivat kauhuissaan että yritänkö myrkyttää heidät..

Kaupassa on mekaaninen härkä

2006-09-07T11:15:00.000+09:00

Herättyäni uuteen päivään tyytyväisenä puolen päivän aikoihin päätettiin lähteä hieman visiteeraamaan Mitakan kaupoissa. Oppaaksi minulle lähti Shimpei ja pyörän sain lainaksi Nozomulta. Mahtavaa. Käytiin hiukka kaupoissa pyörähtämässä ja katsomassa joskos täällä lähistöllä olisi liikkeitä jotka myyvät mäccejä. Eipä täältä läheltä löytynyt joten uuden läppärin osto siirrettiin seuraavaan päivään. PeeCee ei kelpaa. Yhdestä kaupasta löytyi kuitenkin sellainen hassunhauska laite jolla pystyit "treenaamaan" lihaksiasi. Kuin istuisit härän selässä ja yrittäisit pysyä kyydissä. Siinä istuessa hihitellen nappeja painellessamme edessä pyöri screenillä video jossa neuvottiin että tätä laitetta voisi käyttää esim. syödessä, työskennellessä tai pelatessa golfia. Mielenkiintoista. En nyt ainakaan vielä ostanut.. Muuten päivä meni melko leppoisissa merkeissä, käytiin vielä ostamassa uudet pyörät itsellemme, sillä se helpottaa täällä kulkemista huomattavasti. Täällä kampus-alueellakin painellaan pyörällä menemään paikasta toiseen. Hintaa uutukaiselle hopeanuolelleni tuli 9.980 yen, n.70 euroa. Oikeastaan minkäänlaista muuta pyörää kun legendaarista mummozygää korilla varustettuna täältä ei saa. Ja sitä penkkiä ei tarpeeksi korkealle saa, joten on aika hauskan näköistä kun täällä painellaan menemään. Esim. Korealainen Lee joka on lähes parimetrinen on polvet suussa.

Ruokakaupassa käytiin myös ensimmäistä kertaa. Mentiin porukalla, about 10 henkeä ja voi hellanlettas että olin pihalla. Vaeltelin jossain koiranruokahyllyjen välissä kunnes minua tultiin ystävällisesti opastamaan ja kyselemään että mitä haluan ostaa, neuvoa kyllä sai. Nämä paikalliset ja miksei myös muutkin, varsinkin aasialaiset (Thaimaan pojat & Korealaiset) ovat käsittämättömän avuliasta ja mukavaa porukkaa. Tässä jo vajaan viikon aikana on tullut huomattua että täällä ei homma toimi samalla tavalla kuin esim. suomessa jossa vaihtarit pyörivät keskenään. Yhdessä tehdään ja hengaillaan, mahtavaa. Jahka pääsen tarinoissa eteenpäin niin kertoilen lisää.

Good evening Tokyo!

2006-09-06T00:39:00.001+09:00

Olé! Vihdoinkin täällä! Nyt kun olen päässyt kaikessa rauhassa asettumaan pikkuhiljaa aloilleni tänne kylänpahaseen niin on aika aloittaa informaation välitys myös kotisuomeen päin. Yritän briiffata vähän mitä kaikkea on tapahtunut tässä viimeisen muutaman päivän aikana. Nimittäin paljon..

Lähtö tapahtui siis 31.8. klo 08:00 Helsinki-Vantaalta. Ensimmäinen matka Wieniin taittui Fokker 100-tyyppisellä lentokoneella. Kun suvussa ja kaveripiireissä on lentokoneisiin hurahtanutta :) porukkaa niin on pakko viljellä moisia detaljeja.. Wienissä olikin sitten tiedossa pelkkää ajan tappamista. Ensimmäinen kosketus japaniaan tuli koneeseen mentäessä, muita kuin nippon-kansaa tuppasi olemaan hyyyyvin vähän. Koneessa (Airbus A340-300) vieressä istui Tokiossa majaansa pitävä nainen ja hänen opastuksellaan tuli vedettyä sushia ensimmäistä kertaa. Kyseinen sushi totteli nimeä kappamaki, eli leväriisimötikkä jossa oli sisällä jotain kurkuntynkää. Yllätys yllätys, ei se niin pahaa ollutkaan miltä se haisee? Maailman nirsoin mies sen kakomatta söi, uskokaa tai älkää. Muuten ruokailu oli mielenkiintoinen ja uusi kokemus sillä kaikki oli täysin japanilaiseen tyyliin tehtyä. Puikoilla oli mahdollisuus syödä mutta tässä vaiheessa sorruin vielä käyttämään perinteisiä ruokailuvälineitä. Loppulento (kesti kokonaisuudessaan 11:25 tuntia) syötiin nuudelikippoja keskellä yötä ja pilkin kun ei tuo lentokoneessa nukkuminen tosissaan mitään herkkua ole. Turvallisesti kuitenkin perillä, kiitos Austrian Airlines yhteistyössä Nippon Airlinesin kanssa.

1.päivä perillä

Koneesta pois päästyäni huomasin että nyt ollaan todellakin perillä. Kuljettuani kahdet liukuportaat tasaisella maalla ihmettelin naishenkilön ääntä joka kuului jostain läheltä joka kerta. Kolmansissa portaissa tajusin että ohhoh, nehän on nuo liukuportaat jotka minulle juttelevat. Ei tosin ollut minkäänlaista havaintoa mitä asiaa niillä on, mutta kiitos kuitenkin. (hissitkin täällä puhuvat aina kun olet johonkin kerrokseen menossa) Passi/viisumi-jonoissa pyörähti melkein tunti, tapasin siinä samalla Itävaltalaisen opiskelijan joka oli myös vuodeksi Tokioon tulossa, tosin toiseen yliopistoon. Oli kuitenkin kaikesta yhtä pihalla kuin minä :) Vähän yhdeksän jälkeen pääsin laukkuni kanssa pihalle ja vastassa oli kuin olikin paikallinen Kayo. Filippiineiltä tullut opiskelija olikin sitten eksynyt (oli tullut jo edellisenä iltana) hotellilta tapaamispaikalle joten häntä jouduttiin vähän odottelemaan mutta ei paha. Hänen saavuttuaan matka kohti ICU:ta alkoi. Lentokentältä suoraan junalla, itse asiassa taidettiin loppujen lopuksi mennä kolmella eri junalla, loppumatka bussilla taittaen tänne Mitakaan. Tämä on yksi näistä kaupunginosista täällä tookkiossa, täältä on hyvät yhteydet (ylläri) ja esim. Shibuyaan kestää n. 20-30 minuuttia junalla. Tokyo stationille joitain minuutteja enemmän, riippuen vähän siitä meneekö express-junia vai tavallisia. Tuon junakartan hahmottaminen niin että se jää päähän tulee kyllä kestämään vähän aikaa. Jos on Itäkeskuksessa vaikeuksia päättää meneekö Mellunmäkeen vai Vuosaareen menevään metroon, suosittelen että välttelee tätä kaupunkia, ainakin junalla kulkemista täällä..

Kampus-alueelle saavuttuani havaitsin välittömästi että tämä aluehan on aivan julmetun iso. Opiskelijoita n. 2000 ja alueen koko 153 eekkeriä, 620,000 neliömetriä. Se on runsaammanpuoleisesti. Mutta asiaan, Kayo toi minut Global Housen ovelle josta kuittasin itselleni avaimet huoneeseeni ja jonkun huudettua japaniksi jollekin jotain kuului kovalla äänellä huuto SAKUU! Kyllä, kaikkialla täällä lukee joka paikassa Saku nimeni kohdalla. Se kun on ensimmäinen nimeni. Sain siis kokonaan minulle uuden nimen heti ensimmäisenä päivänä. Yritin kovasti selvittää että eieiei, se on Petteri eikä Saku. Mutta paikalliset havaitsivat sen niin vaikeasti lausuttavaksi ja Saku kuulemma kuulostaa todella japanilaiselta nimeltä heidän mielestään niin sillä sitten mennään. Tunnistan itseni jo kun minua sillä nimellä kutsutaan. Kun menee johonkin niin on aika hupaisan kuulosta kun ihmiset huutavat yhteen ääneen SAK-KUUU. Tänään tuli mieleeni että perustan tänne alamaailman järjestön joka tulee tottelemaan nimeä Sakuza. Täytyy ruveta vähän kilpasille mm. Shinjukussa majailevien konnien kanssa. Kuitenkin, Shimpei toivotti minut tervetulleeksi heti ensimmäisenä meidän "unittiimme". Shimpein lisäksi japanilaisia edustaa myös Nozomu, ja neljäs henkilö meidän lisäksemme on Matthew Liverpoolista. Tuttavallisemmin Matt. Aijai kun ollaan muuten keretty jo euroviisutkin käymään läpi Mätin kanssa.. Meillä kaikilla on täällä omat huoneet. Yhteisenä löytyy keittiö, olkkari, kylppäri, wc, pesukone jne. pakolliset välttämättömyydet.

Mingleilyä Global Housessa

Tervetuliaistilaisuuden jälkeen meillä oli täällä GH:ssa pieni esittelykierros. Ruokaa oli laitettu yllin kyllin, n.10 eri ruokalajia ja sitten ruvettiin mättämään ja kyllä, puikoilla työstäminen alkoi. Melko haastavaa puuhaa näin alkuun täytyy myöntää. Esittelykierros jossa kaikki GH:n (Global House) asukit esittelivät itsensä ja kansallisuuksien kirjo on täällä kyllä melkoinen. Porukkaa on mm. Koreasta, Chilestä, Thaimaasta, Italiasta, Saksasta, Jenkkilästä, Kanadasta jne. Yli puolet taitaa olla kuitenkin japanilaisia sekä yksi suomalainen tietenkin tässä dormitoryssa meitä edustamassa, mie. Ruokailun jälkeen alkoi sitten mingleily, kaikki tutustuivat kaikkiin ja yritettiin oppia toistemme nimiä. Euroopan edustus ehdotti jatkoja ja tutustumista paikalliseen, tottakai! Lähistöltä löytyikin paikallinen pieni baari jossa sitten jatkettiin jutustelua yömyöhään saakka. Ihmeellistä Japanissa: kun tilaat oluen/drinkin/mitä ikinä baarimikolta, voit olla vaikkapa tiskillä sitä tilaamassa. Baarimikko kuittaa tilauksesi että se on rekisteröity. Tämän jälkeen hän huseeraa niitä näitä säätäen kaikenlaista ja keskimäärin n.20 minuutin päästä eteesi yhtäkkiä napsahtaa tilaamasi juoma. Suomessa baarimikko saattaisi saada melkoista törkyä niskaan jos näin kauan menisi. Mutta tämä on täällä tapana, eletään sen mukaan tottakai! Hassu yksityiskohta oli myös se, että baariin saapuessamme kaikille tarjoiltiin kuumalla vedellä vetistetyt märät pyyhkeet. Kliffaa. Siitä kuitenkin nukkumaan ja odottamaan seuraavaa päivää koska tekemistä riittää ja paljon..

Muistakaa muuten arvoisat lukijat että tuota comment-nappia voi sitten painella ja heitellä jotain kyssäreitä tai ihan mitä tahansa vaan mieleen tulee! Vastailen parhaani mukaan ja etsin kysymyksiin vastauksia jos vain suinkin kykenen!

4 yötä & menoksi

2006-08-27T21:00:00.001+09:00

Hejssan alla! Tämä blogintynkä tulee käsittelemään sähellystäni Japanin maalla seuraavan n. 10 kuukauden aikana. Vaihto-opiskelijaksi olen menossa Tokioon, yliopistona ja uutena kotina siellä toimii ICU & sen kampus-alueella sijaitseva Global house. Torstaina 31.8. lentoonlähtö 08:00 Austrian Airlinesilla Wienin kautta Tokioon ja Narita airportilla toivottavasti vastassa paikallinen Kayo. Hänen opastuksellaan olisi tarkoitus löytää perille yliopistolle. Katsotaan mitä käy..

Kun lähtö alkaa olla lähellä, pienimuotoiset läksiäiset oli järkättävä. Kiitos kaikille jotka eksyivät paikalle. Olihan taas melkoinen ilta! Seuraavan kerran päivittelen näitä stooreja kun pääsen japanin maaperälle.

Terveisin,

poika joka ei osaa puhua japania (pete)